16.10.2023
Limingan kunta, elinvoimapalvelut, DigiHelppi-hanke, Liminka

Digiturvavartit kuntien henkilöstölle

Yhteistyössä: Tyrnävä, Utajärvi
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Tietoturvaosaamisen merkitys on kasvanut koko ajan niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin. Osaamistarpeet myös muuttuvat tänä päivänä nopealla tahdilla, sillä erilaiset huijaukset ja tietojen kalastelut kehittyvät koko ajan.

Limingan, Tyrnävän ja Utajärven kuntien yhteisessä henkilöstön digiosaamisen kehittämishankkeessa lähdettiin miettimään erilaisia keinoja, joilla voitaisiin kasvattaa ja ylläpitää henkilöstön tietoturvaosaamista. Tavoitteena oli kehittää keinoja, joilla voitaisiin mahdollisimman kevyesti jakaa ajantasaista tietoa digiturvallisuudesta ja kasvattaa henkilöstön tietoturvaosaamista.
Ratkaisu
Hankkeessa ideoitiin kuukausittaiset Digiturvavartit hankekuntien henkilöstölle. Digiturvavartit järjestetään Teamsin välityksellä ja ne kestävät nimensä mukaisesti 15 minuuttia. Digiturvavartit myös tallennetaan ja tekstitetään, ja ne ovat myöhemmin katsottavissa kunkin kunnan omassa intrassa.

Jokaisella Digiturvavartilla on oma teemansa, mihin tilaisuuden aikana paneudutaan syvällisemmin (esimerkiksi salasanat, etätyöskentely, monivaiheinen tunnistautuminen). Teeman lisäksi kerrotaan nostoja sen hetken ajankohtaisista tietoturva-asioista, joita jokaisen olisi hyvä tietää ja muistaa. Ajankohtaisista asioista kertomisessa hyödynnetään Digi- ja väestötietoviraston kuukausittaisia digiturvavartteja, joissa esiteltyä tietoa välitetään hankekuntien henkilöstölle.

Digiturvavartit haluttiin pitää lyhyinä, sillä hankkeen jo aiemmin saaman palautteen mukaan lyhytkestoisille tuokioille osallistumiseen on helpompi löytää aikaa työpäivän lomassa. Lisäksi lyhyt tallenne on helpompi katsoa myöhemmin.
Tulokset
Henkilöstön tietoturvaosaamisen kasvattamiseksi on voitu viestiä aiempaa monipuolisemmin. Teams-tilaisuutena pidetyillä Digiturvavarteilla voidaan tietoturvan asioita selittää ja perustella tarkemminkuin pelkästään esimerkiksi sähköpostiviestillä tai muuten kirjallisesti tehtävillä ohjeistuksilla. Henkilöstöä on myös hoksautettu, että työelämässä karttuneesta digiosaamisesta on hyötyä myös siviilielämässä.

Digiturvavartteja tehdään nyt hankkeen henkilöstön toimesta kaikille hankekunnille. Konsepti kuitenkin mahdollistaa sen, että esimerkiksi kuntien IT-palvelut / tietohallinto voivat jatkaa Digiturvavarttien pitämistä oman kunnan henkilöstölle myös hankkeen jälkeen.

Yhteyshenkilöt

Heidi Niemelä
heidi.niemela(ät)liminka.fi
Projektipäällikkö
Limingan kunta, DigiHelppi-hanke
Nea Tuomaala
nea.tuomaala(ät)tyrnava.fi
Projektikoordinaattori
Limingan kunta, DigiHelppi-hanke
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta