Tärkeissä töissä-logo

Käytännön työkaluja ja oppaita kehittämistyön tueksi

Opas innostavien ja tuloksellisten etätyöpajojen järjestämiseen 

Opas perustuu Kuntatyö2030-ohjelmassa toteutettuihin etätyöpajoihin. Siinä kuvataan työpajamallit siten, että kuka tahansa voi toteuttaa vastaavia erilaisten kohderyhmien kanssa. Lisäksi oppaassa annetaan vinkkejä siihen, miten kehittämisprosesseja voi konkreettisesti viedä eteenpäin. Opas on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat oppia osallistavasta työskentelystä ja tutustua yhteiskehittämisen menetelmiin digitaalisilla alustoilla. 

Yhteiskehittämö-työpajamallli perustuu löyhästi palvelumuotoilun niin kutsuttuun tuplatimanttimalliin, jossa edetään haasteista ratkaisuihin ja tuotosten ideointiin kolmessa työpajassa.

Jakamo on yhden kerran työpaja, jossa voi keskustella työpaikan haastavista tilanteista purkamalla tilanteeseen liittyviä faktoja, haasteita ja ydinkysymyksiä ja pohtia ratkaisuideoita. Jakamo perustuu löyhästi niin kutsutun dynaamisen fasilitoinnin ideaan.

Parastaminen-mallissa ideana on esitellä kiinnostavia ratkaisuja, ideoita tai hyviä käytäntöjä ja keskustella niistä joko arvioiden niitä tai pohtien, miten esiteltyä ratkaisua voisi hyödyntää omassa työssä.

Opas on rahoitettu TYÖ2030 -ohjelman Viestinnällä vaikuttavuutta -hankkeesta

Fast Expert Teams -toimintamalli ja työkirja

FET-työkirja on kirjoitettu erilaisten organisaatioiden käyttöön riippumatta niiden koosta, toimialasta, tuotteista tai palveluista. FET-toimintamalli sopii niin pk-yrityksille kuin suurille organisaatioille. Työkirjaa voi hyödyntää työskentelit missä roolissa tahansa. 

Suurin hyöty saadaan työskenneltäessä monisyisten ja avointen haasteiden kanssa. Tehtävät voivat olla pienempiä, vain yhden tiimin vaativia; tai suurempia, missä FET-yhteisön sisällä monta tiimiä työskentelee ratkaisun osatehtävien parissa. Voit hyödyntää työkirjaa eri rooleissa: osallistuvana asiantuntijana, yhteisön tai tiimin vetäjänä tai toimeksiantajan edustajana. Lisätietoa TYÖ2030-ohjelman sivuilta.

Tulevaisuusvuoropuhelu

Tulevaisuusvuoropuhelu on menetelmä, jonka tavoitteena on lisätä organisaatioiden muutoskyvykkyyttä ja ennakointiosaamista. Menetelmän vaikuttavuus syntyy sekä keskustelusta sidosryhmien välillä että vuoropuhelun kautta päivittyvästä tilannekuvasta. Kun tietoisuus muuttuvasta toimintaympäristöstä lisääntyy, myös reagointiherkkyys tuleviin muutospaineisiin lisääntyy. Vuoropuhelun kautta on mahdollista ideoida ja lähteä viemään eteenpäin konkreettisia toimenpiteitä hyvinvoinnin ja tuottavuuden parantamiseen. Lisätietoa TYÖ2030-ohjelman sivuilta.