käsi piirtää
Tärkeissä töissä-logo

Työhyvinvointitutkimukset 

 

Kevan logo       Julkisen alan työhyvinvointitutkimus vuonna 2022  
       Tutkimusraportti 

 

Kevan julkisen alan työhyvinvointia vuonna 2022 selvittäneestä tutkimuksesta käy ilmi, että samalla kun valtaosa julkisen alan työntekijöistä kokee fyysisen työkykynsä hyväksi tai erinomaiseksi, henkiset voimavarat heikkenevät edelleen monella alalla. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi kokemus henkisestä työkyvystä on heikentynyt tasaisesti usean vuoden ajan, mutta työkyvyn kokemisessa on ammattiryhmäkohtaisia eroja. 

Keva on tutkinut julkisen alan työntekijöiden työhyvinvointia ja työoloja vuodesta 2014 alkaen. Tutkimus perustuu iän ja sukupuolen mukaan edustavaan otokseen kunta-alan, hyvinvointialueiden, valtion virastojen ja kirkon alan eri ammattialojen työntekijöitä. Tutkimukseen haastateltiin puhelimitse 3657 palkansaajaa vuoden 2022 elo- ja marraskuun välisenä aikana. 

 

TTl logo   
Miten Suomi voi -tutkimukset  
Tutkimustuloksiin
                                                         

Tutkimushankkeessa ”Miten Suomi voi?” tuotetaan tutkimustietoa suomalaisen väestön ja sen eri työntekijäryhmien työhyvinvoinnista koronapandemian aikana sekä johtopäätöksiä ja suosituksia työhyvinvoinnin edistämiseksi.

Etä- ja hybridityöhön liittyviä tutkimuksia 
 

Työ2030 logo

  Työnantajien näkemyksiä etätyöstä: Kuinka etätyöstä päätetään koronapandemian jälkeen? MEADOW- julkaisu. Helsinki: TYÖ2030-ohjelma. Selander, Kirsikka; Alasoini, Tuomo; Hakonen, Niilo (2022) 

  Julkaisun pysyvä osoite https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-391-024-9

MEADOW-kysely toteutettiin loppusyksystä 2021 ositettuna satunnaisotantana vähintään 10 henkilöä työllistävissä yrityksissä ja julkisyhteisöissä. Kyselyyn vastasi yhteensä 1478 organisaation johtoon kuuluvaa henkilöä (vastausprosentti 34). Tulosten perusteella etätyötä käytettiin laajasti koronapandemian aikaan. Kahdessa kolmasosassa vähintään 10 henkeä työllistävistä organisaatioista tehtiin viikoittain etätyötä. Toisaalta etätyön tekeminen jakaa voimakkaasti organisaatioita. Etätyötä on tehty erityisesti suurissa organisaatioissa ja niillä toimialoilla, joilla se työn luonteen vuoksi on mahdollista kuten ohjelmistoalalla, valtiolla sekä rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalalla. Lisäksi etätyötä on hyödynnetty sitä enemmän, mitä paremmat digitaaliset valmiudet organisaatiossa oli.