30.9.2021
Tampereen kaupungin yläkoulut, Tampere

Nuorten osallisuutta tukeva Eläytyen osalliseksi -pienryhmätoimintamalli

Yhteistyössä: Tampere, Sastamala, Ruovesi, Punkalaidun, Parkano, Mänttä-Vilppula, Multia, Kokemäki, Kihniö, Keuruu, Juupajoki, Ikaalinen, Hämeenkyrö, Huittinen
Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Kehittämisen taustalla oli huoli pirkanmaalaisten nuorten hyvinvoinnin horjumisesta ja riskistä syrjäytymiskehitykseen ja koulupudokkuuteen. Eläytyen osalliseksi (ESR) -kehittämishankkeessa tavoitteena on ylisukupolvisesti kuormittuneiden nuorten auttaminen osallisuutta parantamalla eläytymisen menetelmiä hyödyntäen.

Yhteisöllisen ja elämyksellisen pienryhmätoiminnan avulla vahvistetaan 15-29-vuotiaiden nuorten hyvinvointia ja selviytymistä ylisukupolvisen kuorman aiheuttamista haasteista sekä parannetaan heidän valmiuksiaan edetä koulu- ja opiskelupolulla. Pitkän tähtäimen tavoitteena on nuorten yhteiskuntaan kiinnittyminen.
Ratkaisu
Kehittämishankkeen ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2019 arvioitiin yhdessä nuorten kanssa SOKRA-kaudella (2014-2020) siihen asti rahoitetut ja kehitetyt ylisukupolvista kuormaa vähentämään pyrkivät tai sosiaalista osallisuutta vahvistavat interventiot. Näistä vaikuttavimpia ja sopivimpia sovellettiin ja jatkokehitettiin tämän hankkeen kohderyhmää palvelevaksi interventioiksi, joita toteutetaan edelleen Tampereen kaupungin yläkouluilla sekä toisen asteen oppilaitoksissa Tampereella ja SASKY koulutuskuntayhtymän alueella sekä Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Pienryhmäinterventiot toteutuvat oppilaitoksissa 12 viikkoa jatkuvina ryhmäprosesseina, joiden sisältö ja käsiteltävät teemat rakentuvat nuorten tarpeista käsin. Interventioissa voidaan käsitellä ja vahvistaa nuorten kanssa erilaisin toiminnallisin menetelmin ja keskustellen esimerkiksi nuorten tunne- ja vuorovaikutustaitoja, itsetuntemusta ja -luottamusta ja erilaisia arjen taitoja.
Ryhmässä nuoren on mahdollista tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään ja kokea osallisuutta ELOS-ryhmän jäsenenä.

Viikottaisia ryhmätapaamisia ohjaa hankkeen asiantuntija yhteistyössä oppilaitosten ammattilaisten, kuten kouluvalmentajien ja opettajien kanssa. Hankkeen päätyttyä pienryhmätoimintaa on mahdollista jatkaa oppilaitosten omana toimintana.

Hankkeen viimeisessä vaiheessa mallinnetaan hankkeessa kehitetty ylisukupolvista kuormaa helpottava ja osallisuutta lisäävä matalan kynnyksen moniammatillinen palvelumalli hyödynnettäväksi valtakunnallisesti.

Kehittämishankkeen päätoteuttajana on Tampereen ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajana SASKY koulutuskuntayhtymä. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Tampereen kaupungin kanssa. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto.
Tulokset
Hankkeen viimeinen vuosi on vielä käynnissä, mutta hankkeen avulla on jo luotu useille kouluille ja oppilaitoksille uudenlainen nuorten ylisukupolvista kuormaa helpottava ja osallisuutta vahvistava pienryhmätoiminnan malli, jota on mahdollista jatkaa koulun omana toimintana koulun omien ammattilaisten vetämänä.

Osalla oppilaitoksista oli jo ennen hankeyhteistyötä pienryhmätoimintaa, jonka työtapoja ja käsiteltäviä sisältöjä on kuitenkin voitu laajentaa ja edelleen kehittää hankkeen avulla. Hankkeessa huomiota on kiinnitetty erityisesti nuorten ylisukupolvisen kuormittuneisuuden tunnistamiseen.

Entuudestaan on ollut tarjolla osallisuutta tukevia palveluita niille nuorille, jotka jo oireilevat ylisukupolvisen kuorman vuoksi. Tässä hankkeessa on pyritty vahvistamaan ennaltaehkäisevää työtä ja kohdistamaan tukitoimia myös niille nuorille, jotka koulun ja opiskelun arjessa jäävät helposti huomaamattomiksi ja jotka tästä syystä jäävät helposti tukitoimien ulkopuolelle.

Tällä hetkellä hankkeessa kehitetty pienryhmätoiminnan malli on jo juurtunut osalla yhteistyökouluista omaksi jatkuvaksi toiminnaksi, johon nuoret osaavat aktiivisesti hakeutua. Hankkeen aikana nuorilta saatu palaute on ollut erittäin positiivista.
Nuoret tunnistavat tarpeen tällaiselle koulunkäynnin ja opiskelun arjessa toteutuvalle ryhmätoiminnalle, jossa on mahdollista käsitellä hyvinvointia tukevia teemoja, joita ei mahdollisesti muissa yhteyksissä ole mahdollista käsitellä luotettavan aikuisen kanssa.

Kehittämistyö jatkuu vielä vuoden verran Eläytyen osalliseksi -hankkeen päättyessä elokuussa 2022. Hankkeen tuloksista raportoidaan kattavasti ensi vuoden aikana.

Yhteyshenkilöt

Mari Vikman
mari.vikman(ät)tuni.fi
Lehtori, projektipäällikkö
Tampereen ammattikorkeakoulu
Mari Vikman
mari.vikman(ät)tuni.fi
Projektipäällikkö
Tampereen ammattikorkeakoulu
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta