#uutinen - 20.06.2022

Yhteiskehittäminen tuottaa satoa - työpajasarjasta uusia ideoita hyvien käytäntöjen levittämiseen  

Kehitämme tänä vuonna Kuntatyö2030 -ohjelmassa uusia yhteiskehittämisen malleja.  Olemme kevään mittaan kokeilleet kolmea työpajamallia. On ollut hienoa nähdä käytännössä, kuinka tuloksia syntyy yhdessä pohtien!  Esimerkiksi yhteiskehittäminen diginä työpajasarjassa osallistujat ideoivat useita käytännön ratkaisuja hyvien käytäntöjen levittämiseen kuntaorganisaation sisällä, niiden välillä ja valtakunnallisesti. 

Miten olisi inspiraatiopiknik tai nuuskija etsimään hyviä käytäntöjä?  

Hyvien käytäntöjen levittämisen haasteita ja ratkaisuja pohdittiin kolmen työpajan sarjassa yhdessä monipuolisen osallistujajoukon kanssa. Teemaa käsiteltiin kolmella tasolla eli kuntaorganisaation sisällä, niiden välillä ja valtakunnallisesti.  

Tuotimme yhteiskehittämisen keinoin useita ratkaisuja kaikille tasoille. Esimerkiksi kuntaorganisaation sisällä hyvien käytäntöjen levittämisen keinoiksi ideoitiin erilaisia viestinnän käytäntöjä, kuten sisäisten viestintäkanavien entistä parempaa hyödyntämistä, sekä osaamisen kehittämistä ja laajentamista esimerkiksi inspiraatiopiknikkien ja toimialamessujen avulla. Samoin kuntaorganisaatioiden välillä ideoitiin ristiinpölytystä, asiantuntijavaihtoa ja ”nuuskijan” toimenkuvaa. Nuuskijan tehtävänä olisi etsiä hyviä käytäntöjä eri organisaatioista. 

Ihmiset yhdessä käsi kädessä ja teksti tule mukaan kehittäjäverkostoon

Kehittäjäverkosto syntyi työpajasarjan ideoista 

Yhteiskehittäminen tuotti monia ideoita myös valtakunnan tasolle. Konkreettisina toimenpiteinä ehdotettiin mm. parastamista, kuntakuulumisia ja ”hanketinderiä”.  Näitä ideoita voimme edelleen kehittää, konkretisoida ja hyödyntää valtakunnallisessa työelämän kehittämistyössämme. 

Työpajasarjassa syntyi idea kunta-alan palvelumuotoilijoiden verkostosta. Keskustelimme asiasta heti työpajasarjan päätyttyä ja kehittelimme ideaa eteenpäin. Ideoinnin tuloksena päätimme perustaa kehittäjäverkoston. Verkostoon voivat liittyä kaikki kunta- ja hyvinvointialueiden kehittäjät ja kehittämisestä kiinnostuneet.  

Tervetuloa verkostoon! Ilmoittautuminen on jo auki tapahtumaportaalissamme.   

Palaute ja kokemukset pilotista innostavat meitä kehittämään digitaalisia yhteiskehittämisen malleja 

Hyvien käytäntöjen levittäminen työpajasarja oli ensimmäinen pilotti, jossa hyödynnettiin palvelumuotoilusta tuttua tuplatimanttimallia ja erilaisia osallistavia menetelmiä sekä digitaalisia työkaluja Howspace-alustalla. Työpajasarjan suunnittelivat allekirjoittanut ja projektipäällikkö Anniina Tuomi.  

Saimme hyvää palautetta työpajojen sisällöistä, menetelmistä ja työkaluista sekä osaamisestamme työpajojen vetäjinä. Osallistujien palaute ja omat kokemuksemme pilotista innostavat ja kannustavat meitä Kuntatyö2030 -ohjelmassa edistämään digitaalisen yhteiskehittämisen malleja, muotoja ja sisältöjä jatkossakin eri tavoin.

Parasta yhteiskehittämisessä on verkostoituminen ja keskustelut muiden kanssa 

Osallistujien mielestä parasta työpajasarjassa oli kokemusten vaihto, keskustelu ja verkostoituminen sekä yhteiskehittämisen menetelmien oppiminen eli juuri se, mitä yhteiskehittämisellä tavoittelemme. 

Eräs osallistuja kommentoi asiaa näin: ”Yleensäkin keskustelu muiden kanssa ja ajatusten vaihto tuo aina uusia ideoita, sekä vahvistaa myös oman organisaation tekemistä eli voi ilokseen todeta, että kehitetään oikeita asioita, ollaan menossa oikeaan suuntaan”. 

Työpajamallit kuvataan kaikkien hyödynnettäviksi 

Muista työpajamalleista kerromme case-esimerkkejä myöhemmin syksyn uutiskirjeissä. Jokainen työpajamalli kuvataan kaikkien hyödynnettäviksi. Myös työpajojen tuotoksia tullaan levittämään.

Hyvien käytäntöjen levittämisestä eri tasoilla löydät koosteen täältä.   


Teksti: Anna-Mari Jaanu
Kuva: Tanja Seppänen

<   takaisin