23.9.2021
Limingan kunta, elinvoimapalvelut, Liminka

Yhteisellä asialla – päätöksentekijät tutuiksi

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Uusi kunnanvaltuusto aloitti nelivuotiskautensa. Limingassa puolet valtuutetuista on uusia, joten kuntalaiset eivät heitä entuudestaan tunne. Esitellään niin uudet kuin vanhatkin kunnanvaltuutetut kunnan nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa Yhteisellä asialla -juttusarjan muodossa.
Ratkaisu
Valtuustokoulutuksessa valtuutettujen kanssa sovittiin, että viestintäasiantuntija lähettää kaikille samanlaisen kysymyslistan. Valtuutetut vastaavat jokaiseen kysymykseen muutamalla lauseella ja toimittavat vastausten lisäksi myös kuvansa. Esittelyt julkaistaan vastausjärjestyksessä. Juttusarjaa varten luotiin graafinen ilme.

Esittely vastaa muun muassa kysymyksiin, mikä sai valtuutetun hakeutumaan hoitamaan yhteisiä asioita ja millainen on valtuutetun siviiliminä. Vastauksissa päättäjä pohtii myös kunnan kehityskohteita, omia vahvuuksiaan tiimipelurina sekä erityisiä kiinnostuksen kohteitaan. Lisäksi valtuutettu kertoo, mitä kautta kuka tahansa kuntalainen voi olla häneen yhteydessä. Mukana on myös leikkimielinen ja paikallisuutta henkivä valintatehtävä:
Viikate vai trimmeri?
Kiikarit vai kamera?
Rössypottu vai ruispuolukkapuuro?
Tulokset
Valtuutetut ovat antaneet erinomaisia vastauksia, jotka tekevät heistä selkeästi lähestyttävämpiä. Tällä on toivottavasti iso merkitys kuntalaisen osallisuuden näkökulmasta: kun kasvot ja persoona ovat tutut, voi päättäjää lähestyä entistäkin mutkattomammin.

Sosiaalisessa mediassa heti ensimmäinen julkaisu sai myönteisen vastaanoton:
”Erittäin hyvä idea lähteä toteuttamaan tällainen juttusarja. Hienoa toimintaa!”

Nyt esittelyitä on julkaistu kaikkiaan kolme. Esittelyitä julkaistaan jatkossa yksi tai kaksi viikossa. Nettisivuille julkaistu artikkeli jaetaan myös kunnan Facebook-sivulla sekä Twitter-tilillä. Yhtenä julkaisukanavana toimii kunnan oma Kaiku-sovellus.
Liitteet
Yhteisellä asialla.pdf

Yhteyshenkilöt

Anu-Maija Kärjä
anu-maija.karja(ät)liminka.fi
Viestintä- ja tapahtuma-asiantuntija
Limingan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta