2.8.2019
Varkauden kaupunki, Tehostettu palveluasuminen , Varkaus

Vanhustyö - yhtenäisen toiminnan kartta

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Tavoitteena tehostetun palveluasumisen yksiköissä, kodeissa, oli toiminnan yhtenäistäminen. Kehittämisessä ideointia saatiin yhteisistä asiakasraadeista ja kumppanuuspöydistä, yhteisestä tekemisestä, joihin kaikilla on mahdollisuus osallistua omalla panoksellaan. Varkaudessa tehostettua palveluasumista omana toimintana on neljässä eri toimintayksikössä, jossa on omanlaisia tapoja ja tottumuksia. Kehittämisen tarkoitus on jakaa yhteistä hyvää ja hyviä käytäntöjä toisille, tarkoitus ei ole keksiä pyörää uudelleen.
Kehittämistekoina palveluasumisen yksiköissä nostettiin esille yhteinen hyvä ja kaikkien osallistuminen, joka mahdollistuu vuosikellolla, toiminnan kartalla, johon aikataulutetaan ja nostetaan esille yhdessä vuoden aikana yhdessä tehtävät toiminnat, jotka ovat yhteisesti suunniteltu ja sovittu toteutettavaksi kaikissa toimintapaikoissa.
Esille nostetaan asiakkaiden ja läheisten, omaisten osallistumista toimintaan yhdessä henkilöstön kanssa.
Ratkaisu
Yhteisissä palvelumuotoilun työpajoissa eri toimintayksiköiden henkilöstö ja esimiehet yhdessä suunniteltiin ja toteutettiin toimintaa. Toiminnassa nostettiin esille asiakkaiden, läheisten ja henkilöstön toivomia ja helposti yhdessä ja yhteistyössä toteutettavia arjen virikkeitä ja toiminnallisia tapahtumia.
KunTekon ja kouluttajien tuella asioita työstettiin pienin kustannuksin, enemmän hyödynnettiin omaa toimintaa ja ideoita, yhdessä tekemistä, osallistumista ja osallistamista, tuotiin esille, että toiminta kuuluu ja on mahdollista kaikille!
Tulokset
Toiminnoissa on noussut esille yhteen hiileen puhaltamisen merkitys ja tärkeys, yhdessä tekeminen ja hyvä meininki. Toiminnoissa osallistetaan ja osallistutaan avoimesti omilla tiedoilla ja taidoilla mukaan toimintaan, kaikkea ei tarvitse osata, vaan yhdessä tehden, oppien.
Yhteistyö omaisten ja läheisten kanssa, sekä heidän mukaan tuleminen mahdollistaa avoimemman hoiva- ja hoitokulttuurin, yhdessä tekemisen ja asiakkaiden yksilöllisemmän hoidon.
Kaikki hyvä toiminta ei heti ole rahassa mitattavissa, vaan tärkeintä on myös inhimillinen ja ihmislähtöinen toiminta asiakkaiden kanssa ja asiakkaiden hyväksi!
Toiminta on osa vanhustyön kehittämistä ja käytössä kaikissa alueen tehostetun palveluasumisen yksiköissä.
Liitteet

Yhteyshenkilöt

Kirsi Rintala
kirsi.rintala(ät)varkaus.fi
Esimies
Varkauden kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta