30.11.2015
Järvenpään kaupunki, Kotiin kuntouttava yksikkö, erityisasumisen avainalue, Järvenpää

Uusi toimintamalli iäkkään asiakkaan kotiin kuntouttamiseksi

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Järvenpää palkitsee vuosittain työyhteisöjä Innovaatio- ja ideapalkinnoilla hyvistä työelämän kehittämishankkeista. Yksi Innovaatiokannusteen saajista vuonna 2015 oli kotiin kuntouttava yksikkö uuden toimintamallin kehittämisestä.

Järvenpäässä ikääntyneiden palveluissa painotetaan kuntoutusta ja kuntouttavaa työotetta. Ikääntyneelle asiakkaalle on tärkeää, että hänen kuntouttaminen ei katkea hoitovastuun siirtyessä erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuollolle ja siitä edelleen omaan kotiin. Tarkoituksena on vahvistaa asiakkaan voimavaroja ja toimintakykyä niin, että hän pystyy kuntoutumaan kevyempien palvelujen piiriin.

Toiminnan kehittäminen aloitettiin moniammatillisessa työryhmässä keväällä 2014, jossa olivat mukana kuntoutuksen, sairaudenhoidon ja erityisasumisen toimijoiden edustajat.
Ratkaisu
Kehitettiin kotiin kuntoutumisen yksikkö, joka aktiivisella ja asiakaslähtöisellä tavalla tukee ikääntyneen kotiin palaamista hoitolaitosjakson tai toimintakyvyn äkillisen laskun jälkeen. Kuusipaikkaisen yksikön toiminta käynnistyi 1.6.2014.

Kotiin kuntoutumisen yksikön tavoitteena on tukea ja vahvistaa ikääntyneen tai muutoin hoivaa tarvitsevan asiakkaan kuntoutumista niin, että hän ympärivuorokautisen hoivapaikan sijasta pääsisi palaamaan takaisin kotiin tai laitoshoidon sijasta tehostettuun palveluasumiseen.

Asiakas on noin kuukauden ajan kotiin kuntouttavassa yksikössä. Kuntoutumista edistävää toimintaa ovat esimerkiksi kävelyharjoitukset, voimistelu, ylös nousemisen harjoittelu ja ulkoilu jokaisen henkilökohtaisten tarpeiden mukaan.

Hoitotyön ja kuntoutumisen tukena on moniammatillinen työryhmä, johon kuuluvat lähi- ja sairaanhoitajien lisäksi mm. fysioterapeutti, toimintaterapeutti, toiminnanohjaaja, lääkäri, omaiset, kotihoito, sosiaalityöntekijä ja palveluohjaustiimi.

Toimintamallissa korostuu yhteistyö omaisten ja läheisten kanssa. Asiakkaan hoitoneuvotteluja järjestetään useampia kertoja jakson aikana. Niihin osallistuvat asiakas, omainen, vastuuhoitaja, asumispalveluohjaaja ja tarvittaessa fysioterapeutti.

Ennen jakson päättymistä käydään tarvittaessa asiakkaan omassa kodissa yhdessä kotihoidon kanssa. Apuvälineiden tarve arvioidaan yhdessä kuntoutuksen kanssa.
Tulokset
Aktiivinen ja ikääntymisen huomioiva kuntoutustoiminta parantaa akuutin sairauden johdosta sairaalaan hakeutuneiden vanhusasiakkaiden toimintakykyä sekä kotiutumisen ja kotona selviytymisen edellytyksiä ilman lisäkustannuksia. Uusi toimintamalli on osoittanut merkittävää vaikuttavuutta sekä yksittäisten asiakkaiden elämänlaadun että kaupungin kokonaistalouden osalta.

Kotiin kuntouttavan yksikön toimintaa arvioidaan ja kehitetään jatkuvasti. Erityisen paljon kiitosta ovat antaneet asiakkaat ja omaiset, jotka ovat olleet tyytyväisiä yksikön asiakaslähtöiseen ja vaikuttavaan toimintaan.

Uuden toimintamallin hyödynsaajia ovat ennen kaikkea ikääntyneet asiakkaat, joiden sijoittuminen raskaamman hoivan piiriin olisi todennäköistä. Yksittäisen asiakkaan lisäksi uudesta toimintamallista hyötyvät asiakkaan omaiset ja läheiset, sillä ikääntynyt asiakas voi palata omaan kotiin toimintakykyisempänä ja omatoimisempana.

Yhteyshenkilöt

Tuula Alkula
tuula.alkula(ät)jarvenpaa.fi


Johanna Sinkkonen
johanna.sinkkonen(at)jarvenpaa.fi
koti- ja erityisasumisen johtaja
Järvenpään kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto/esihenkilöt
ja henkilöstö

Toimialat

Toiminnot

Teemat