25.8.2017
Mikkelin kaupunki, Mikkeli

Unelmat liikkeelle -toimintamalli kokoaa toimijat yhteen Mikkelissä

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Mikkelissä on kokeillen kehitetty uusia tapoja liikkumisen lisäämiseen yhteistyössä paikallisten ja valtakunnallisten toimijoiden kanssa. Täydellisen liikuntakuukauden ja Liikkuminen unelmavuosi –kokeilujen aikana järjestettiin verkostotyöpajoja, joissa nostettiin liikkumisen haasteita esille ja koottiin asukkaiden ideoita.

Syntyneiden verkostojen toiminta haluttiin alusta asti sitoa valtakunnallisiin ohjelmiin, esim. Ilo kasvaa liikkuen, Liikkuva koulu ja voimaa vanhuuteen. Säännöllisesti kokoontuvia verkostoja on käytetty toiminnan ideointiin ja toteutukseen sekä uusien toimintamallien ja –tapojen kehittämiseen.
Ratkaisu
Kokeilutoiminnan tuloksena syntyi Liikkumisen unelmavuoden toimintamalli - Unelmat liikkeelle. Liikkumisen unelmavuosi –kokeilu on toteutettu osana Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä -hanketta, joka on kansalaistoimijalähtöinen kaupunkikehittämishanke. ESR-rahoitteisen Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä hankkeen pääteema osallisuus on keskeinen tekijä myös liikunnan lisäämisessä.

Hankkeen avulla kaupunki on voinut tukea kolmannen sektorin kehittämistoimintaa, viedä liikunnan edistämisen osaksi koko organisaation toimintaa ja kehittää liikunnan tiedottamista ja viestintää. Liikkuvamikkeli.fi-sivusto ja siihen liitetty sosiaalinen media palvelee niin urheiluseuroja kuin kaikkia kaupungin asukkaita.
Tulokset
Toimintamalli on koonnut kaupungin eri toimijat ja hallintokunnat yhteen. On syntynyt uusia tapahtumia, kokeiluja, toimintaa ja laajempia verkostoja. Kaupunki on merkittävä toimija olosuhteiden luomisessa ja aktiivinen kumppani toiminnan järjestämisessä yhteistyössä järjestöjen kanssa. Liikuntapalveluissa toimintamallin muutos johti toimenkuvien muuttamiseen, mikä mahdollisti henkilöstön osallistumisen täysipainoisesti verkoston toimintaan.

Verkosto on laajentunut maakunta- ja sote-uudistuksen myötä. Tulevaisuudessa erityistä tukea tarvitsevien ja syrjäytyneiden haastetta ratkotaan uudessa kentässä yhteistyössä Essoten kanssa, muun muassa Vesote-hankkeen pilotoiman elintapaneuvonnan voimin.

Liikkuvamikkeli: http://www.liikkuvamikkeli.fi ja #liikkuvamikkeli

Täydellinen liikuntakuukausi -kokeilu:
- http://liikkuvamikkeli.kixit.fi/
- ideakirja: http://bit.ly/1IiU2ku

Liikkumisen unelmavuosi -kokeilu: http://yhdessaliikkeelle.kixit.fi/

Unelmat liikkeelle -toimintamalli
Unelmat liikkeelle –toimintamalli (video: https://www.youtube.com/watch?v=JiLDRrGebjE)
Unelmat liikkeelle käytännössä (video: https://www.youtube.com/watch?v=eqBlPLeBfwc)
http://www.unelmatliikkeelle.fi ja #unelmatliikkelle

Yhteyshenkilöt

Hannu Korhonen
hannu.korhonen(ät)mikkeli.fi


Hannu Korhonen
hannu.korhonen(ät)mikkeli.fi
Projektipäällikkö
Mikkelin kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta