24.8.2020
Petäjäveden kunta, Petäjävesi

Työhyvinvointityöryhmä työyhteisötaitojen kehittäjänä



Tarve ja tavoitteet
Kunnan työhyvinvointiryhmä koostuu eri toimialojen henkilöstöstä eri organisaatitasoilta. Työryhmän toimintaa haluttiin kehittää ja terävöittää. Näistä lähtökohdista lähdimme hakemaan työhyvinvointityöryhmälle Kuntekon sparrausta. Sparrauksen teemana oli alunperin henkilöstön osallistaminen työhyvinvointityöhön.
Ratkaisu
Kahden sparrauskerran aikana työhyvinvointityöryhmä päätti laatia työhyvinvoinnin vuosikellon ja samassa yhteydessä syntyi myös työyhteisötaitojen teemat. Ryhmä valitsi työyhteisötaitojen teemat, ja ne aikataulutettiin työhyvinvoinnin vuosikelloon. Työyhteisötaitoja tuotiin henkilöstölle esiin muun muassa henkilöstökirjeissä ja työyhteisöjen omissa tapaamisissa. Myös työhyvinvointityöryhmän jäsenet edistivät omalta osaltaan omissa yksiköissään teemojen käsittelyä.
Tulokset
Kehittämistyö toi työhyvinvointityöryhmän työskentelyyn rakennetta ja suunnitelmallisuutta. Lisäksi työryhmän työskentely saatiin näkyväksi koko henkilöstölle. Työyhteisötaitojen teemojen käsittely on vielä kesken ja työtä jatketaan loppuvuoden 2020 aikana. Työyhteisöteemojen käsittelystä tehdään myös kysely koko henkilöstölle loppuvuonna.

Yhteyshenkilöt


kirjaamo(ät)petajavesi.fi

Petäjäveden kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto/esihenkilöt
ja henkilöstö

Toimialat

Teemat