4.6.2021
Limingan kunta, elinvoimapalvelut, Liminka

Tunnistetaan työyhteisömme onnistumiset

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Limingan kunta toteutti henkilöstökyselyn kunnan työntekijöille maaliskuussa 2021. Henkilöstökyselyssä selvitettiin muun muassa, millainen ilmapiiri työyhteisössä vallitsee, miten hyvin esihenkilö suoriutuu johtajana sekä miten työntekijät suhtautuvat jatkuvaan kehittämiseen. Lisäksi selvitettiin henkilöstön suhtautumista kuntastrategian keskeisiin tavoitteisiin.

Henkilöstökyselyn tulokset käytiin läpi palveluyksiköittäin, ja jokaisen palveluyksikön tuli valita noin kolme yksikön sisällä erityisesti kehitettävää asiaa. Limingan kunnan elinvoimatiimi päätti erityisesti pureutua siihen, että työyksikön sisäiset onnistumisen huomattaisiin paremmin ja niille annettaisiin tunnustusta.
Ratkaisu
Elinvoimatiimin työpisteeseen hankittiin valkotaulu, ja se kiinnitettiin näkyvälle paikalle. Tauluun kirjataan kaikki yksikössä tapahtuneet onnistumiset, niin että ne ovat oman yksikön nähtävillä, mutta myös jokainen yksikön työpisteen ohitse kulkeva voi tarkastella listalle kirjattuja asioita. Listalle pääsyyn ei liity kilpailua. Sen sijaan näkyvästi esille tuotavat onnistumiset kannustavat työntekijöitä kertomaan avoimesti saavutuksistaan sekä antamaan tunnustusta toistensa työstä.
Tulokset
Onnistumiset huomataan ja niille annetaan tunnustusta. Valkotaulu kannustaa työntekijöitä tavoittelemaan onnistumisia, mutta asiaan ei liity paineita tai kilpailua, sillä onnistumisia ei nimetä. Työyhteisön ilmapiiri oli kannustava ja hyvä jo aikaisemmin, mutta onnistumisten esille tuominen on parantanut ilmapiiriä entisestään. Yksikön sisäiset onnistumiset ovat myös muiden yksiköiden nähtävillä, mikä parantaa kunnan sisäistä viestintää.

Yhteyshenkilöt

Katariina Huikari
katariina.huikari(ät)liminka.fi
Hankeasiantuntija
Limingan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta