19.4.2024
Riihimäen kaupunki/ Robotiikkakampus/ Robo Riihikoti ja Robo Hoiva -hanke, Riihimäki

Parempaa hoivaa robotiikan avulla - Robo Riihikoti

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Hoitajien määrä vähenee samaan aikaan, kun hoivan tarve kasvaa. Siksi on löydettävä ja otettava käyttöön uudenlaisia ratkaisuja ja toimintamalleja, jotta laadukas ikääntyminen voidaan tarjota jokaiselle. Riihimäellä sijaitsevassa palvelutalo Riihikodissa yksi tavallisista asukashuoneista on muutettu Robohuoneeksi, jossa tehdään käyttäjälähtöistä kehittämistä aidossa hoivaympäristössä.
Ratkaisu
Robotit eivät voi korvata ihmistä, mutta ne voivat auttaa esimerkiksi tavaroiden kuljettamisessa, toimia lääkehoidon tukena tai sosiaalisen yhdessäolon mahdollistajina. Robotiikan avulla voidaan tarjota yksilöllisempää hoivaa ja helpottaa hoitajien työtaakkaa jo olemassa olevallakin teknologialla.

Robohuoneessa on mahdollista testata erilaisia hoivaan soveltuvia teknologisia apuvälineitä ja hoivarobotiikkaa. Huoneen käyttäjiä ovat asiakkaat, omaiset, omaishoitajat, henkilöstö, opiskelijat, opettajat, tutkijat ja tuotekehittäjät. Hoivarobotiikan käyttäjälähtöiseen kehittämiseen pitää panostaa nopeasti ja määrätietoisesti, jotta hyvä hoiva voidaan taata kaikille.

Robohuone on ollut käytössä vuoden 2019 lopusta alkaen. Se rakentui yhteistyöhankkeissa Riihimäen kaupungin, Hämeen ammattikorkeakoulun, Hyria koulutuksen sekä yritysten kanssa. Koronapandemian aikana huonetta on käytetty etäopetuksen tukikohtana sekä soveltuvin osin henkilöstön koulutuksissa.

Syksyllä 2021 alkaneessa Robo Hoiva -hankkeessa tutkitaan, miten erilaiset robotit voivat tehdä yhteistyötä, miten ne muuttavat hoivatyön prosesseja sekä miten asiakkaat ja työntekijät kokevat robottiavusteisen hoivan laadun. Hankkeessa Riihikoti ja sen Robohuone toimivat yhtenä keskeisimmistä robotiikan kokeilukohteista hoiva-alan yritysten ohella. Robo Hoiva -hanke saa rahoitusta Euroopan unionilta osana covid-19-pandemian toimia.
Tulokset
Robohuonetta käytetään henkilöstön koulutustilana ja se on ollut monelle hoitajalle ensimmäinen kontakti hoivarobotiikkaan ja -teknologiaan. Hoivarobotiikkaa on testattu kokeiluluontoisesti myös osana kotiin vietäviä palveluita. Asiakkailla ja omaisilla on mahdollisuus tutustua hoivajakson päätteeksi robotiikkaan, joka voi helpottaa itsenäistä arkea ja keventää omaishoitajan kuormitusta kotona. Pandemian jälkeen Robohuoneeseen pääsevät tutustumaan myös tavalliset kuntalaiset, jolloin on mahdollista pohtia hoivan ja arjen robotisoitumiseen liittyviä kysymyksiä.

Robotiikka lisääntyy arjessa – on tärkeää olla mukana rakentamassa ymmärrystä ja prosesseja jo nyt! Hoiva-alan ja teknologia-alan tuominen yhteen tuottaa parhaimmillaan käyttäjän tarpeeseen vastaavia palveluita, joita on helppo käyttää ja jotka ovat taloudellisesti mahdollisia tuottaa.

Riihimäki on robotiikan opetuksen pääkaupunki, jossa jokainen lapsi saa opetussuunnitelmaan perustuvaa robotiikkaopetusta varhaiskasvatuksesta perusopetuksen loppuun asti. Tämä tarkoittaa, että myös tulevilla hoitajilla on hallussaan käsitys robotiikan mahdollisuuksista ja henkisenä pääomana osa tulevaisuuden yleissivistystä.

#robohoiva #roboriksu #robotiikkakampus
www.robotiikkakampus.fi

Yhteyshenkilöt

Pia Engström
pia.engstrom(ät)riihimaki.fi
Kehityspäällikkö
Riihimäen kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta