9.7.2021
Limingan kunta, elinvoimapalvelut, työllisyyspalvelut, MUKANA-hanke, Liminka

Nuotioterapeutti

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Limingan kunnan MUKANA-hankkeessa haluttiin kehittää turvallinen ja matalankynnyksen kohtaamispaikka. Vahvinta tukea tarvitseville, työn ja koulutuksen ulkopuolella oleville työikäisille liminkalaisille järjestettiin erilaisia ryhmiä, jotka kokoontuivat säännöllisesti. Ideat ryhmiin nousivat asiakkaiden tarpeiden pohjalta. Yksilötapaamisissa hyödynnettiin ratkaisu- ja voimavarakeskeistä osaamista sekä ulkoilun ja luonnon tarjoamia mahdollisuuksia. Asiakas kohdattiin ja häntä kuultiin aidosti, minkä perusteella löydettiin juuri hänen tarpeisiinsa parhaiten sopiva tuki. Työskentely perustui luottamukseen, ja yksilövalmentaja tarjosi asiakkaalle kumppanuutta ja tukea sosiaalisen osallisuuden vahvistamiseksi. Lisäksi hankkeen yksilövalmentaja tarjosi yksilöllistä tukea ja valmennusta, huomioi ihmisen vahvuudet, mielenkiinnon kohteet ja kokonaisvaltaisen tuen tarpeen. Yksilövalmennus räätälöitiin asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan. Näillä toimilla pyrittiin vahvistamaan työ- ja toimintakykyä, lisäämään sosiaalista osallisuutta, ehkäisemään syrjäytymistä ja edistämään hyvinvointia.
Ratkaisu
Hankkeen tavoitteiden ja asiakkaiden tarpeiden pohjalta syntyi nuotioterapeutin toimintamalli. Malli on hyödynnettävissä ja helposti toteutettavissa sosiaali- ja terveysalan organisaatiossa, sekä kolmannen sektorin palveluissa. Nuotioterapeutti-toimintamallin keskiössä on yksilö- ja ryhmävalmennus yhdistettynä luontoyhteyteen sekä voimaantumiseen. Nuotioterapeutti sopii kaikille ja kaikkiin tilanteisiin, sillä nuotiolle on helppo tulla matalalla kynnyksellä. Nuotiolla sai puhua työ- ja henkilökohtaiseen elämään liittyvistä haasteista, mutta tämä ei ollut pakollista. Nuotiolle sai myös vain tulla nautiskelemaan nokipannukahvista, makkarasta ja seurasta. Nuotiopiiri oli myös anonyymi. Nuotioterapeuttina toimi hankkeen projektipäällikkö, jolla on psykiatrisen sairaanhoitajan ja terveystieteiden maisterin koulutus.
Tulokset
Nuotiopiirit olivat erittäin onnistuneita ja suosittuja, mistä kertoo myös se, että monet MUKANA-hankkeen asiakkaat olivat valmiita lähtemään nuotiolle myös huonolla säällä. Nuotiopiirit olivat matalan kynnyksen tilaisuuksia, joilla saatiin houkuteltua kotiin jumahtaneita ihmisiä mukaan sosiaalisen toimintaan ja annettiin virikkeitä oman työ- ja toimintakyvyn vahvistamiseen. Tuettujen retkeilykokemusten jälkeen moni asiakas mietti myös, mitä välineitä heidän tulisi ostaa, jotta voisivat lähteä nuotiolle myös itsenäisesti. Moni MUKANA-hankkeen asiakas mainitsi nuotioretket koko hankkeen parhaaksi asiaksi. Kynnyksettömälle ja seinättömälle kohtauspaikalle on ehdottomasti tarvetta myös hankkeen jälkeen.

Yhteyshenkilöt

Katariina Huikari
katariina.huikari(ät)liminka.fi
Hankeasiantuntija
Limingan kunta
Tiina Nokela

Projektipäällikkö, nuotioterapeutti
Limingan kunta

Kaisa Uusimäki
kaisa.uusimaki(ät)liminka.fi
Projektipäällikkö
Limingan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta