14.11.2016
Hämeenkyrön kunta opiskeluterveydenhuolto, Hämeenkyrö

Lukion 1lk terveystarkastukset ryhmäterveystarkastuksena

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Kehittämisidea syntyi halusta tehdä terveystarkastus asiakaslähtöisemmin, asiakasosallisuutta lisäten ja ajan säästämiseksi. Kehitettiin uudenlainen tapa tehdä lakisääteinen terveystarkastus opintojen ensimmäisenä vuonna lukiossa.

Kehittäminen tähtäsi siihen, että nuoret tarkastelisivat terveyttään itse ja omista lähtökohdista lähtien. Tavoiteltiin ajan säästämistäkin. Tavoitteena oli tehdä kahden luokan terveystarkastukset ryhmäterveystarkastuksena kahden oppitunnin aikana.
Ratkaisu
Idea kehittämiselle lähti minulta, lukion terkalta. Mietin teemat tunnille ja tein Power-Point esityksen ryhmäterveystarkastuksen tueksi. Sen jälkeen sovin opettajien kanssa tuntien pidosta ja kävin pitämässä tunnin. Opiskelijat tekivät power-pointin ja keskustelujen pohjalta itse kirjallisen arvioin terveydestään :)

Laadin kaikille pienen palautteen kirjoitusten pohjalta ja kirjoitin terveysasiakirjajärjestelmään tiivistelmän jokaisen opiskelijan kohdalle. Otettiin siis käyttöön ihan uusi malli tehdä asiakaslähtöinen terveystarkastus! Jokaiselle opiskelijalle korostin mahdollisuutta tulla myös henkilökohtaiseen tapaamiseen!
Tulokset
Terveystarkastuksen teko muuttui. Työn tekemisen tapa muuttui asiakaslähtöiseksi ja enemmän asiakasta osallistavammaksi. Mitattavia säästöjä syntyi työajan käytöstä. Ennen olen käyttänyt tarkastukseen noin yhden tunnin per asiakas. Nyt sain tehtyä noin 25 opiskelijalle tarkastuksen yhdessä oppitunnissa. Toki minun pitää työajaksi lukea myös kirjoitusten läpikäynti ja kirjaaminen, mutta säästö työajassa on erittäin huomattava.

Samalla tapasin koko luokan kerralla ja sain hyvän tuntuman oppilaisen sosiaalisen ympäristöön ja luokkatilanteessa toimimiseen. Olen kertonut uudesta tavasta tehdä tarkastuksia lukiossa omassa työyhteisössäni täällä koululla, terveydenhoitajakollogoille ja esimiehilleni. Tulen levittämään tietoa myös some-kanavissa ja lukion vanhempainilloissa. Jatkan ehdottomasti toimintaa tulevina vuosina, niin hyvä kokemus tässä nyt on. Kehitän edelleen "terveystarkastussapluunaa", kysyen asiakkailta toiveita esim. juteltavien asioiden sisällöstä.

Yhteyshenkilöt

Outi Koskinen
outi.koskinen(ät)hameenkyro.fi
terveydenhoitaja
Hämeenkyrön kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta