3.11.2015
Vantaan kaupunki, kaupunginkirjasto, Vantaa

Lean-ajattelu, palveluohjaus ja tuottavuus Vantaan kaupunginkirjastossa

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Vantaan talous- ja velkaohjelma on velvoittanut kaikkia toimi- ja tulosalueita kehittämään uusia toimintatapoja ja parantamaan palveluja lisäämättä kustannuksia.

Vantaan kaupunginkirjastossa on haluttu lisätä asiakastyytyväisyyttä, saada lisää kävijöitä ja kehittää kirjastopalveluita asiakasnäkökulmasta. Kirjasto on murroksessa, jossa ydinpalveluita on määriteltävä uudelleen vastaamaan kuntalaisten todellisia tarpeita. Vantaan kaupunginkirjasto on toteuttanut myös organisaatiomuutoksen, jossa aluejohtamisen malli on purettu ja tilalle on tullut prosessijohtamisen malli.

Kehittämistoiminnan tavoite on Lean-ajattelua soveltaen vähentää turhaa työtä ja keskittyä uuteen kirjastoon, jonka keskiössä on pedagoginen toiminta.
Ratkaisu
Vantaan kaupunginkirjasto toteuttaa Lean-ajattelua toiminnan jatkuvassa kehittämisessä. Kaikki se, mikä ei tue strategiaa ja toiminta-ajatusta eli kaikkien lukutaitojen edistämistä, poistetaan ja keskitytään asioihin, jotka tuottavat asiakkaille lisäarvoa.

Konkreettisia "hukan" poiston toimenpiteitä ovat: Omatoimikirjastot (tällä hetkellä 2 omatoimikirjastoa käytössä, lisää suunnitteilla), aineiston kellutus (aineisto jää siihen kirjastoon, johon se palautuu jolloin kuormat pienenevät ja kuljetusmäärät vähenevät), palveluohjaus verkkoon, digitalisaation hyödyntäminen ja asiakkaiden osallistaminen.

Kirjastojen uudistamisprosesseissa henkilökunnalla on ollut ratkaiseva rooli ja asiakkaita on osallistettu. Muutokset on tehty pääasiassa ilman ulkopuolista rahoitusta. Asiantuntija-apua on saatu omatoimikirjastojen toteuttamiseen ja kirjastojen sisustamiseen.
Tulokset
Jatkuvan kehittämistyön tavoite on parantaa laatua ja lisätä asiakastyytyväisyyttä. Vantaan kaupunginkirjaston tavoite on tehdä parasta mahdollista tulosta olemassaolevilla resursseilla. Uskomme sen onnistuvan lean-ajattelun avulla.

Henkilökunta voi keskittyä ammattiosaamista vaativiin tehtäviin (aineiston suosittelu, opastukset, pedagoginen toiminta, ym.), jolloin työhyvinvointi paranee. Kuntalaiset voivat asioida kirjastossa silloin, kun se heille itselleen sopii ja valita itselleen sopivimman palvelukanavan.

Yhteyshenkilöt

Ritva Nyberg
ritva.nyberg(ät)vantaa.fi
Kehittämispäällikkö
Vantaan kaupunginkirjasto
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta