25.9.2019
Helsingin kaupunki, Suursuon sairaala, Palliatiivinen-ja saattohoito-osasto 11, Helsinki

Lähihoitajan roolikartta

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Suoritin kuluvan vuoden keväällä työn ohessa Stadin ammattiopistossa Kuolevan ihmisen hoitaminen-tutkinnon, joka on 40 op.n laajuinen. Opintoihin kuuluvana kehittämistehtävänä laadin Lähihoitajan roolikartan. Se perustuu Jacob Levy Morenon rooliteoriaan. Kehittämistehtävääni ohjasivat osastonhoitaja Paula Lagerstam ja psykodraamakouluttaja työnohjaaja Reijo Rautiainen. Tarkoituksenani on roolikartan avulla antaa välineitä lähihoitajien osaamisvajeen paikkaamiseen parantumattomasti sairaan ihmisen hoitotyössä sekä tehdä näkyväksi ammattitaidon vaatimukset palliatiivisessa-ja saattohoidossa.

Ratkaisu
Työ eteni kolmivuorotyön lomassa aamuin, illoin ja jopa öin. Aikaa oli vähän ja työ suuri. Morenon rooliteoriaan perehtymisen lisäksi oli listattava lähihoitajan työt osastolla. Tehtävien ja töiden sovittaminen roolikarttaan oli työlästä. Tapaamiset ohjaajien kanssa kannustivat eteenpäin silloinkin, kun itsestä tuntui toivottomalta. Miten hienolta tuntui tukeva ja eteenpäin katsova kannustus !
Tulokset
1. Lähihoitajan roolikartta on uusi tapa katsoa lähihoitaja vaativaa ja monipuolista työtä palliatiivisessa- ja saattohoidossa. Se soveltuu käyttöön yhtä hyvin niin sairaalan ja terveyskeskuksen osastoilla kuin palvelutaloissa tai kotihoidossa. Sen kautta hahmottuu ammattitaidon vaatimukset sekä osaamisen kehittämisen tarve. Kartta avaa kuolevan ihmisen hoidon kokonaisuuden ja monimuotoisuuden.

2. Lähihoitajan roolikartta on apuväline uuden hoitajan rekrytoinnissa sekä perehdyttämisessä. Se näyttää työn sisällön ja auttaa peilaamaan omia taitoja vaadittuja vastaan.

3. Kehityskeskusteluissa roolikartan kautta voi tutkia asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja tulevaisuuden kehittymishaasteita. Millainen hoitaja olen, millaista on työskennellä minun kanssani ?

Säästöjä syntyy hoitajien työn motivaation, ammatillisen kehittymisen mahdollistamisen ja työhön sitoutumisen vahvistamisen kautta.

Lähihoitajan roolikartan käytöstä kehityskeskusteluissa ja rekrytoinneissa on kokemusta Suursuon sairaalan osastolla 11 osastonhoitaja Paula Lagerstamin johdolla.
Roolikartan laatija, lähihoitaja Liisa Tuominen on innokas tekemään vierailuja eri hoitolaitoksissa ja oppilaitoksissa kertomassa kartan hyödyntämisestä. Kartasta on julkaistu jutut kesäkuun SUPER-lehdessä ja MOTIIVI-lehdessä. Tulossa lisäksi muita julkaisuja.

Kartan syntymiseen vaikuttanut joukko:
Idean taustalla tekijä Liisa Tuominen, lähihoitaja
Työn ohjaaja ja mahdollistaja Paula Lagerstam, osastonhoitaja
Toinen ohjaaja ja valmentaja Reijo Rautiainen , psykodraamakouluttaja, työnohjaaja

Liitteet
roolikartta.pdf

Yhteyshenkilöt

Liisa Tuominen
liisa.tuomiposti(ät)gmail.com
Lähihoitaja
Helsinki, Suursuon sairaala osasto 11
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta