25.8.2020
Kouvolan kaupunki, Kouvola

Lähidemokratiaa kehitetty viidellä alueella toimivilla aluetoimikunnilla



Tarve ja tavoitteet
Kouvolan kaupungin aluekehittäminen lähti liikkeelle valtuustoryhmien edustajien työryhmän laatiman Palvelumallin avulla. Tutustu malliin täällä: https://bit.ly/2Qo3NYw

Aluekehittäminen saa kunnalta määrärahoja ja päätösvaltaa. Aluetoimikunnat tuntevat alueensa ja siellä toimijat. Aluetoimikunnat ovat myös alueensa ääni, eli kertovat omat kommenttinsa lausuntoihin ynnä muihin. Aluetoimikunnat keräävät myös ideoita kunnan kehittämiseksi. Paljon on saatu aikaan, esimerkiksi tapahtumia, harrastefutista, talkoita, auringonkukkapeltoja, kopibotit-legokerho lapsille, liikennepuiston avoinna pitäminen yritysten, säätiön ja aluetoimikunnan yhteistyönä. Haluttiin saada aikaan asukkaista lähtevä kehittäminen alueilla koko Kouvolan hyväksi.
Ratkaisu
Kehittämisessä ovat olleet mukana mallia laadittaessa valtuustoryhmien edustajat ja strategiajohtaja sekä viranhaltijoita. Malli on hyväksytty valtuustossa. Mallia kehittää ja seuraa tulevaisuusjaosto. Isommista hankkeista päättää kaupunginhallitus. Kouvolalla on yhteyshenkilönä osallisuuskoordinaattori. Aluetoiminta on osa kaupungin hyvinvointiohjelmaa: Yhteistyömallia järjestöjen kanssa kehitetään edelleen. Osana aluetoimintaa ja osallisuutta on kehitteillä myös vapaaehtoistyön malli sekä yhteisötilat. Tällä mallilla on saatu aikaan lähidemokratian malli, jossa kehitetään edelleen osallisuusmalleja, esimerkiksi digitaalisia palveluita. Budjetissa aluekehittämisrahaa on 100 000 euroa, joka jaetaan asukasluvun suhteessa alueille. Lisäksi on 20 000 euroa toimintamäärärahaa, esimerkiksi kokouskuluihin. Aluetoimikunnissa on seitsemän varsinaista jäsentä sekä varajäsenet, jotka eivät ole valtuutettuja. Ulkopuoliset esimerkiksi alueen yritykset voivat osallistua tapahtumien ynnä muiden kustannuksiin.
Tulokset
Mallilla osallistetaan alueen asukkaita kaupungin toimintaan ja kaupungin rooli muuttuu yhä enemmän mahdollistajaksi. Mallilla sitoutetaan alueen asukkaita kaupunkiin ja kaupungin kehittämiseen sekä lisätään asukkaiden luottamusta yhteistyöllä. Säästöjä syntyy pienillä teoilla, asukkaiden tekemistä aktivoimalla ja saamalla eri toimijat mukaan toimintaan. Toiminta jatkuu tämän valtuustokauden ajan. Uudelle valtuustokaudelle tehdään vaikutusten arviota nykyisestä toiminnasta ja uusi valtuusto päättää, miten jatketaan.

Yhteyshenkilöt

Heli Veripää
heli.veripaa(ät)kouvola.fi


Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta