14.10.2022
Lahden kaupunki, varhaiskasvatuspalvelut, Lahti

Lahden kaupungin varhaiskasvatuksen digitalisaation kehittäminen

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Lahden kaupungin strategiassa yhtenä kohtana on kestävästi uudistuva kaupunki, jossa yhtenä strategisena tavoitteena on hyödyntää digitalisaation tuomia mahdollisuuksia. Strategian ohjaamana Lahden kaupungin varhaiskasvatuksen digitalisaation visiona on mennä myönteisin digiaskelin kohti huomista. Yhteiskunnan vahva digitalisoituminen vaikuttaa myös digitalisaation osaamisen kehittämiseen Lahdessa.

Tavoitteeksi asetettiin tehdä uusi varhaiskasvatuksen digitalisaatiostrategia, henkilöstön digiosaamisen kehittämisen toimintamalli, lasten digitaitojen kehittämisen malli sekä erilaista tukimateriaalia.
Ratkaisu
Kehittämisen taustalle toteutettiin kaksi kyselyä: Vopeka-kysely sekä varhaiskasvatuksen oman digityöryhmän tekemä tieto- ja viestintäteknologian arviointi ja kehittäminen -kysely Lahden kaupungin varhaiskasvatuksen henkilöstölle. Kyselyillä selvitettiin henkilöstön tieto- ja viestintäteknologian osaamista, kehittämistä sekä arviointia. Vopeka-kysely on varhaiskasvatuksen digipedagogiikan, -oppimisympäristöjen ja henkilös-tön digiosaamisen arviointityökalu. Kyselyyn vastaamalla vaikuttaa siihen, minkälaista koulutusta ja/tai tukea digiasioihin omassa työskentelykunnassa tullaan jatkossa järjestämään. Kyselyiden sisällöille tehtiin laaja sisällönanalyysi.

Lisäksi Lahden kaupungin varhaiskasvatuksen digitalisaation strategiatyöskentelyä varten suunniteltiin kolme strategiatyöpajaa, joissa käytettiin soveltaen yhteistoiminnallisena kehittämismenetelmänä oppimiskahvilaa, eli learning cafe -menetelmää. Yhdessä työpajassa käytettiin strategista tiekarttaa oppimiskahvila -menetelmään yhdistäen.

Tämän kehityöstyön apuna käytettiin varhaiskasvatustoimijoilta saatua palautetta ja erilaisten kyselyiden tuloksia. Työn ideointivaiheessa työn sisällöstä keskusteltiin erilaisissa foorumeissa ja samalla keskustelimme siitä, mitkä asiat kaipaavat muutosta nykykäytännössä ja miten haluttuun muutokseen päästään. Kehittämistyön suunnitteluvaiheessa nimettiin esiin tulleille tehtäville vastuuhenkilöt. Edistynyt työ hyväksytettiin varhaiskasvatuksen johtoryhmien kokoontumisissa.
Työskentelystä keskusteltiin varhaiskasvatuksen digityöryhmässä, varhaiskasvatuksen kehittämisen ohjausryhmässä, varhaiskasvatuksen digiyhteyshenkilöiden kanssa sekä varhaiskasvatuksen esimiespäivissä. Työssä hyödynnettiin myös varhaiskasvatuksen seudullista yhteistyötä.

Toteutusvaiheessa edettiin laaditun suunnitelman mukaisesti. Laitekanta kartoitettiin ja selvitettiin yksiköiden verkkojen tilanne yhteistyössä kaupungin Tietohallinnon kanssa. Lahden kaupungin var-haiskasvatuksen laitehankintasuunnitelma sekä digitalisaatiostrategia päivitettiin. Tässä vaiheessa pohdittiin myös keinoja henkilöstön osaamisen vahvistamiselle sekä strategian juurruttamiselle arkeen.

Myös digiopettajien tehtävät muotoutuivat ja saatiin kattava kuvaus varhaiskasvatuksen henkilöstön digiosaamisen nykytilasta ja kehittämisen kohteista. Työn toteuttamisen jälkeen Lahden kaupungin varhaiskasvatuksella on käytössään uudistettu digitalisaatiostrategia sekä selkeä toimintamalli henkilöstön digiosaamisen kehittämiselle.

Kyselyiden avulla saatiin käsitys Lahden kaupungin varhaiskasvatuksen henkilöstön digitaalisten taitojen nykytilasta. Lisäksi saatiin kartoitettua Lahden kaupungin varhaiskasvatuksen digitalisaatiota edistävät ja estävät tekijät, sekä toiveet varhaiskasvatuksen digitalisaation kehittämiselle. Kehittämisosan avulla saatiin toimintamalli varhaiskasvatuksen henkilöstön digiosaamisen kehittämiseksi. Toimintamallin luomisen yhteydessä määriteltiin toimenpiteet, joilla asetettaviin henkilöstön digiosaamisen tavoitteisiin päästään.

Kehittäminen tehtiin omin voimin ilman rahoitusta.
Tulokset
Keväällä 2022 päivitettiin Lahden kaupungin varhaiskasvatuksen digitalisaatiostrategia. Digitalisaatiostrategian taustamateriaalina on käytetty valtakunnallisia ja paikallisia varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmia, aiheen teoria- ja tutkimustietoa, Päijät-Hämeen digitalisaation suuntaviivat –TVT-strategiaa, sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön Uudet lukutaidot -kehittämisohjelmaa.

Digitalisaatiostrategian jalkauttamisen tukena ovat varhaiskasvatuksen digityöryhmä ja digiopettajat, jotka työskentelevät kaupungin kolmella eri alueella. Digityöryhmä on työstänyt käytännönläheisiä ja helppokäyttöisiä materiaaleja ja työvälineitä varhaiskasvatuksen arkeen kuten:
• digivuosikello
• digidiplomi esikouluikäisille
• digitaitopeli päiväkotiryhmille
• kerran kuukaudessa ilmestyy varhaiskasvatuksen Digisanomat

Lisäksi päiväkoteihin on muodostettu digitiimit digiyhteyshenkilöiden johdolla. Digiyhteyshenkilöt kokoontuvat kerran kuukaudessa arvioimaan, ideoimaan, vaihtamaan kuulumisia ja oppimaan Digikahvilassa ( Teamsissa tai livena), joiden toteuttamisesta vastaavat digiopettajat.

Varhaiskasvatuksen henkilöstölle on pidetty koulutuksia mm. tietosuojasta, tekijänoikeuksista, sovellusten hallinnasta ja käytöstä sekä tulevaisuusajattelusta.

Suunnitella on myös henkilöstölle digiosaamismerkit osaamisen todentamiseksi. Varhaiskasvatukselle on perustettu myös omat sisäiset nettisivut.

Kehittämistyö jatkuu koko ajan tulevaisuudessa. Kehittämisellä on vaikutusta varhaiskasvatuksen henkilöstöön, varhaiskasvatuksen asiakkaisiin ja sidosryhmiin.

Yhteyshenkilöt

Suvi Ruusunen
suvi.ruusunen(ät)lahti.fi
Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö
Lahden kaupunki
Tiia Naams
tiia.naams(ät)lahti.fi
Varhaiskasvatuksen digiopettaja
Lahden kaupunki

Riikka Näppä
riikka.nappa(ät)lahti.fi
Varhaiskasvatuksen digiopettaja
Lahden kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta