8.10.2019
Porvoon kaupunki, Porvoo

Kyläkyyyti - haja-asutuksen joukkoliikenteen parantaminen

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Porvoon ja Askolan alueella on iltojen joukkoliikennetarjonta romahtanut useissa kylissä. Tätä paikkaamaan kehitettiin Sitran rahoituksen avulla Kyläkyyti-kokeilu, jossa mobiililaitteen applikaation avulla pikkubussi voidaan kutsu vaikka kotiovelle, ja maksu hoituu samoin applikaation avulla. Matkan toinen pää on aina Porvoon keskustan alueella, jolla haetaan matkojen yhdisteltävyyttä, jonka taustajärjestelmä toteuttaa. Tavoitteena on ollut joukkoliikenteen peruspalvelutason turvaaminen yksityisautoilusta riippuvuuden vähentämiseksi.
Ratkaisu
Sitran rahoituksen tuella otettiin yhteyttä sekä ohjelmistotuottajaan että liikennöitsijöihin, ja selvitettiin, minkälainen järjestelmä olisi teknisesti ja miten se parhaiten palvelisi kohderyhmäksi ensisijaisesti valittua ryhmää eli nuorison iltaharrastuksissa kulkemista. Kyytien tilaaminen mobiililaitteen avulla tukee ajatusta liikenteen digitalisaatiosta. Mukana oli kehitystyössä paikallinen kehitysyhtiö Posintra, Loviisa, Askola ja Porvoo, Sirta, Kyyti Group ja alkuvaiheessa myös paikallisia liikennöitsijöitä laajastikin. Suunnitteluvaihe kesti yli puoli vuotta. Varsinainen toiminta alkoi 14.1.2019 ja kokeilujakso päättyi toukokuun lopussa. Uudentyyppisen joukkoliikenteen markkinointi on ollut vaativaa, ja se on poikennut tavallisesta kunta-alan työstä. Kustannukset ovat olleet noin 30.000 e. Matkustajamäärätavoite ei aivan toteutunut, mutta päivittäisiä käyttäjiä oli yleensä noin 5 kpl.
Tulokset
Porvoon pohjoisten kylien ja Askolan eteläosaan luotiin omintakeinen mutta toimiva joukkoliikennejärjestelmä, jota kohtuullisen suosion siivittämänä on päätetty jatkaa vuoden 2020 toukokuun loppuun asti. Alue on nyt alkuperäistä laajempi sekä Askolan että Porvoon puolella ja kyydin tilaaminen on mahdollista myös puhelimitse. Perinteinen tapa tilkitä surkastuvaa joukkoliikennettä on ollut yksittäisten, kiinteiden vuorojen hankinta. Samalla kustannuksella saa kuitenkin paremman palvelutason kutsupohjaisen joukkoliikennejärjestelmän hyvinkin laajalle alueelle. Asiakkaiden määrä on nyt kasvusuunnassa - uuden joukkoliikennejärjestelmän kehittäminen on kestävyyslaji, ja asukkaiden tietoisuuden ja luottamuksen saavuttaminen on hidasta.
Kyläkyyti palvelee asukkaita, ja parantaa haja-asutusalueella asuvien liikkumismahdollisuuksia yksilötasolla. Suurempana kuvana on kuitenkin kehittää joukkoliikennettä siten, että omalla autolla liikkumista voitaisiin korvata ekologisemmalla tavalla, ketterällä kutsujoukkoliikenteellä.

Yhteyshenkilöt

Hanna Linna-Varis
hanna.linna-varis(ät)porvoo.fi


Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Toiminnot

Teemat