15.10.2022
Kangasalan kaupunki/nuorisopalvelut, Kangasala

Kyläkolli

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Idea lähti siitä, kun saimme Aseman Lasten Walkersilta matkailuauton pariksi kuukaudeksi lainaan ja testasimme liikkuvaa nuorisotyötä heidän mallinsa mukaan. Kokeilu oli positiivinen ja haluttiin jatkoa toiminnalle.

Saimme oman uuden matkailuauton kaupunkiin. Näin liikkuva nuorisotyö jatkui matkailuauto Kyläkollin muodossa. Ideana on viedä nuorisotyön palveluja koko kunnan alueelle ja paikkoihin, joissa ei ole esim. Nuorisotiloja. Saavutettavuus ja yhdenvertaisuus ovat arvoja, joita tavoittelemme.

Ajelemme julkisiin paikkoihin, joissa nuoret kokoontuvat tai menemme minne he haluavat. Näin olemme siellä missä nuoretkin, koska kaikki eivät halua esim. tulla nuorisotiloille. Uskomme, että aikuisen läsnäololla on rauhoittava vaikutus. Olemme myös tukena ja turvana, jos jolloin on jotain sydämen päällä.
Ratkaisu
Saimme vuoden 2019 talousarviossa rahat matkailuauton ostoon. Valitsimme kolme työntekijää Kyläkolli-tiimiin, joka oli mukana auton valinnassa ja kilpailutuksessa asti. Teippasimme auton kyljet uudelleen vetävämmiksi ja huomiota herättävämmän näköiseksi. Sisäpuolen verhoilimme uudelleen, jotta paikat olisi mahdollisimman kestävät. Ostimme myös sekä sisä- että ulkopelejä, ulkolkalusteet ja grillin.

Olimme saaneet jo kokemuksen aikaisemmin, millaista toiminta on ja sitä lähdimme jatkamaan. Mietimme liikkumisen aikataulut mahdollisimman hyvin nuoria palveleviksi. Meillä oli myös melko hyvä käsitys siitä, mitkä ovat paikat, joissa nuoria on. Ja uusista paikoista välitimme tietoa muille ohjaajille. Mietimme myös toimintaperiaatteet vuoron aikana.

Kaikki kaupungin nuoriso-ohjaajat tekevät liikkuvaa nuorisotyötä. Työvuorot Kyläkollissa osuu omalle kohdalle kerran kuussa ke-la. Työtä tehdään työparina. Auton käytöstä tulee vuosittain kustannuksia: bensa, huollot, korjaukset, vakuutukset, renkaiden vaihdot. Kyläkollissa tarjotaan nuorille kahvia, teetä, mehua ja keksiä sekä voileipiä satunnaisesti. Näistä tulee myös elintarvikekustannuksia.
Tulokset
Olemme saaneet lisää näkyvyyttä nuorisotyölle liikkuessamme kylillä ja osallistumalla erilaisiin tapahtumiin esim. kouluilla tai kylillä. Olemme tavoittaneet laajemmalti nuoria. Tiedämme, miten nuoret viettävät vapaa-aikaansa ulkona. Olemme pystyneet luomaan luottamuksellisia suhteita nuoriin ja kohtaamaan heitä kiireettä heidän ”omalla reviirillään”. Tuomme palveluja nuorten luo eikä nuorten tarvitse niitä itse lähteä etsimään.

Olemme pystyneet puuttumaan häiriökäyttäytymiseen ja kutsuneet paikalle tarvittaessa nuoren huoltajia, ambulanssia tai poliisia. Jos huoli on herännyt jostain nuoresta, olemme pystyneet viemään asiaa eteenpäin. Olemme olleet kuuntelevina korvina nuoren iloissa ja suruissa.

Matkailuautoa on lainattu muuhunkin toimintaan ja esim. Liikuntapalvelut ovat käyttänet autoa kiertäessä kesällä liikuntaneuvonnan tiimoilta. Poikkihallinnolliselle auton yhteiskäytölle olemme avoimia. Kokeilemme myös erilaisia liikkumisaikoja, satsaamme koulujen loma-aikoihin ja teemme erilaisia tempauksia.

Yhteyshenkilöt

Marjaana Rosenqvist
marjaana.rosenqvist(ät)kangasala.fi
Nuoriso-ohjaaja, tiiminvetäjä
Kangasalan kulttuuri-ja vapaa-aikapalvelut
Tytti Eromäki-Heino
tytti.eromaki-heino(ät)kangasala.fi
Nuoriso-ohjaaja
Kangasalan kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta