27.9.2016
Kotkan kaupunki, hyvinvointipalvelut, Kotka

Kumppanuustalo Viikari

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Kumppanuustalo Viikari (järjestöjen ja yhdistysten tila) sijaitsi pienimuotoisena vanhassa ja huonokuntoisessa kiinteistössä. Vuoden 2015 helmikuusta aloitettiin valmistelemaan uutta kumppanuustaloa yhdessä Yksillä Purjeilla -kumppanuushankkeen, Kotkan kaupungin sekä järjestöjen ja ryhmien kanssa. Kotkan kaupungin sadat järjestöt ja ryhmät tarvitsivat uutta yhteistä tilaa. Kaupungin lähtökohta on monimuotoisen kansalaistoiminnan omaehtoinen tukeminen.

Tavoitteena oli rakentaa Kumppanuustalosta syrjinnästä vapaa alue, jossa käyttäjät sitoutuvat yhdenvertaiseen lähtökohtaan riippumatta henkilön sukupuolesta, iästä, etnisestä alkuperästä, uskonnosta tai vakaumuksesta, mielipiteestä, terveydentilasta, vammaisuudesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Kumppanuustalon perusperiaatteita ovat tasavertaisuus, oikeudenmukaisuus, avoimuus ja yhteisöllisyys.

Ratkaisu
Uusi kumppanuustalo suunniteltiin ja remontoitiin kaupungin kiinteistöön. Talossa on neljässä kerroksessa toiminta-, kokous-, tanssi-, liikunta- ym. tiloja. Mukana kehittämisessä oli sekä kaupungin toimijoita että laajasti yhdistysten ja järjestöjen edustajia.

Kumppanuustalon suunnittelu perustui avoimeen ja läpinäkyvään toimintatapaan. Vajaan vuoden aikana pidettiin viisi kaikille avointa tilaisuutta ja kaikille toimijoille lähetettiin samansisältöinen tiedote. Kaikki vaikeatkin asiat (erilaiset odotukset, näkemykset jne.) käsiteltiin yhteisissä tilaisuuksissa, sovittiin vastuuhenkilöt sekä annettiin kaikille tilaa osallistua. Kaupunki veti hanketta.

Talo kalustettiin kokonaisuudessaan kestävän kehityksen hengessä kierrätettävillä kalusteilla ja materiaaleilla. Avoimen haun perusteella talon aulavastaavan tehtävät ja kahvila Loiston toiminnan vastuutaho on Korttelikotiyhdistys ry. Yhdistys toimii samalla merkittävänä pitkäaikaistyöttömien työllistäjänä.

Kumppanuustalon vuokran maksaa Kotkan kaupunki. Toiminnan järjestämisestä vastaavat mukana olevat yhdistykset ja ryhmät yhdessä ja erikseen. Kotkan kaupunki haluaa tällä vahvistaa kansalaisyhteiskunnan toimintaa.
Tulokset
Kumppanuustalon avajaiset pidettiin 1.12.15. Tällä hetkellä säännöllisiä käyttäjäsopimuksia on 103 ja käyttöaste 8 tunnin mukaan 61 %. Lisäksi talossa on satunnaisia käyttäjiä.

Kumppanuustalon toiminta on yhteisöllistä ja osallistavaa. Kumppanuustalon käyttäjät osallistuvat talon toiminnan kehittämiseen yhdessä Kumppanuustalon talotoimikunnan kanssa. Talossa pidetään joka toinen kuukausi kaikille suunnatut avoimet tilaisuudet.

http://www.kumppanuustaloviikari.fi
http://www.facebook.fi/kumppanuustaloviikari

Yhteyshenkilöt

Sanna Koskimies
sanna.koskimies(ät)kotka.fi


Leena Ruotsalainen
leena.ruotsalainen(ät)kotka.fi
Nuorisotoimen johtaja
Kotkan kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta