22.9.2017
Järvi-Saimaan Palvelut Oy, Juva

Korvasta ja vähän puustistakin

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Järvi-Saimaan Palvelut Oy on Juvan, Sulkavan ja Rantasalmen kuntien omistama yhtiö, jonka päätehtävä on olla mukana tuottamassa hyvinvointia alueelle ja asukkaille. Olemme työhurjia. Töitä tehdään asiakkaan arvon tuottaminen mielessä.

Juvan keittiöillä mietittiin ruokaan ja ruuanlaittoon liittyviä tarinoita. Hetkiä jolloin pienet Marketat ja Pekat leipoivat isoäidin kanssa korvapuusteja ja kaneliässiä. Raparperipiirakkaa vasta ryöpsäytetyistä raparpereista. Niistä jotka kasvoivat ihan siinä mummolan portin pielessä. Sitten syttyi lamppu ja ajatus joka kääntyi teoksi. Me lähdemme leipomaan ja levittämään leivonnan ilosanomaa.
Ratkaisu
Juvan keittiö sopi päiväkodin kanssa päivän, jolloin he tulevat leipomaan lasten kanssa. Yhdessä tekemistä. Ilmiöpohjaista oppimista, jossa jokainen voi löytää oman roolinsa ja paikkansa. Monelle syöminen on mielekästä, toiselle taas vaivaamaan opetteleminen ja oikean kanelimäärän annostelu. Leivonnan osaaminen siirtyi jälleen kerran käytännön teoin sukupolvelta toiselle.
Tulokset
Onnistuneen kokeilun ei haluttu päättyvän tähän. Mitä jos päiväkotilapset tulisivat samalla laulamaan ja esiintymään vanhuksille? Siinä vasta sukupolvet kohtaisivat ja olisi vauhtia, kun nämä hurjapäät tulisivat sinne. Muutenkin ajattelu siitä, että vanhusten oma yhteinen koti olisi joku reservaatti puistatti kaikkia. Ei muuta kuin lapset paikalle ja touhuksi.

Tarinassa kävi jälleen kuten monessa tarinassa aiemmin. Odotettiin jotakin. Muodostettiin vuorovaikutuksen kenttä leipomisen ympärille, mutta saatiin paljon muuta. Iloa, kohtaamisia, uutta osaamista ja suhteita sekä verkostoja. Ja hyvää pullaa tietysti.

Yhteyshenkilöt

Simo Kaksonen
simo.kaksonen(ät)jarvisaimaanpalvelut.fi
Kehitysjohtaja
Järvi-Saimaan Palvelut Oy
Annikki Tarvainen
annikki.tarvainen(ät)jarvisaimaanpalvelut.fi
Ruokapalvelupäällikkö
Järvi-Saimaan Palvelut Oy

Simo Kaksonen
simo.kaksonen(ät)jarvisaimaanpalvelut.fi
Kehitysjohtaja
Järvi-Saimaan Palvelut Oy
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Toiminnot

Teemat