4.12.2018
Ikaalisten kaupunki, ravitsemis- ja siivouspalvelut, Ikaalinen

Ikaalisissa on otettu käyttöön kuntalaisten yhteinen jääkaappi

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Ikaalisten kaupungilla on työstetty ylijäämäruoan hyväksikäyttöä monella tapaa.

Marraskuussa 2017 Kilvakkalan koulun 6.lk:n oppilaat tekivät aloitteen, että ruokaa tulisi tarjota muillekin tarvitseville. Asiaa ja mahdollisuuksia selvitettiin ja otettiin käyttöön ylijäämäruoan myyntiä, senioriruokailujen järjestämistä kouluilla ja todettiin, että sitä jää hieman edelleen.

Kuulin vastaavasta hävikkikaappitoiminnasta radiosta ja aloin selvittämään, voisiko tällaista toimintaa järjestää Ikaalisissa kunnan, yritysten, yhdistysten ja asukkaiden yhteistyötä. Tavoitteena oli ruoan hävikin vähentäminen ja sen kierrättäminen eteenpäin sitä tarvitseville. Tavoitteena oli, että toimintaan voisi osallistua kuka tahansa ja jääkaappia voisi käyttää kuka tahansa. Sinne voisi viedä ruokaa ja elintarvikkeita, sieltä voisi vaihtaa niitä ja sieltä voisi ottaa sitä kuka tahansa mahdollisimman laajalla käytöllä.
Ratkaisu
Ensin todettiin, että Ikaalisten kaupungilla jää ruokaa ylitse joka viikko. Seuraavaksi selvitettiin, voisiko kaappi sijaita kauppojen lähellä ja toimia myös kauppojen hävikkiä hyödyntäen.

Asiaa selvitettiin ja kaupat olivat organisoineet omat hävikin poiston, eivätkä olleet kiinnostuneita yhteisestä kaapista. Etsinnän jälkeen löydettiin hyvä paikka: liikuntahallin aula, joka on avoinna arkisin klo 8 - 21. Tämän jälkeen selvitettiin, oltaisiinko saatu kylmiötä tai pakastinta lahjoituksena. Se ei onnistunut, vaan hankimme jääkaapin ja saimme sille kaksi sponsoria, jotka kustansivat pääosin jääkaapin hankinnan. Sponsorit olivat IPP Oy ja Ikaalisten seurakunta.

Toiminnasta laadittiin pelisäännöt yhdessä terveystarkastajan, henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden avulla. Ruuan kuljetuksia kaappiin hoitavat kaupungin omat kuljettajat, keittiöhenkilökunta ja työpajan henkilökunta. Keittiöhenkilökunta pakkaa ruoan sovitulla tavalla ja liikuntahallin vahtimestari ja laitoshuoltajat huolehtivat jääkaapista (siivous, mahd. vanhojen ruokien poisto, opastus). Toiminta alkoi 3.12.2018.

Asiasta tiedotettiin laajasti ennakkoon eli koko henkilöstöä, luottamushenkilöitä, Ikaalisten seurakuntaa, Jyllinkoteja ja muutamia yhdistyksiä sekä paikallislehden avulla. Toimintaan kutsuttiin mukaan kaikkia kiinnostuneita ja toimintaan on lähtenyt mukaan Jyllin Kodit, Ikaalisten seurakunta ja nyt Martat ovat tulossa mukaan. Lisäksi muutamia yksittäisiä henkilöitä on käynyt lahjoittamassa jääkaappiin tavaraa.

Yle Tampere teki asiasta jutun radioon ja nettiin 3.12.2018, joten mielenkiinnolla odotamme mihin suuntaan toiminta kehittyy.

Tulokset
Toimintaa ei voi vielä arvioida, koska se on kesken. Aika näyttää kuinka hyvin kuntalaiset ottavat toiminnan omakseen. Jo nyt voidaan kuitenkin sanoa, että se on lisännyt yhteistyötä eri toimijoiden kesken sekä kaupungin sisällä että ulkopuolella.

Jääkaapin käyttö lisää yhteisvastuullisuutta ja netissä pohdittiinkin jo mitä muuta voitaisiin yhdessä kierrättää. Toimintaa jatketaan ja katsotaan mihin suuntaan se muotoutuu. Laajeneeko se jollain tavalla vai täytyykö ohjeistaa tai supistaa toimintaa?

Tuloksia näemme varmasti puolen vuoden kuluessa, jolloin tiedotamme asiasta lisää.

Yhteyshenkilöt

Kaija Rönni
kaija.ronni(ät)ikaalinen.fi
palvelupäällikkö
Ikaalisten kaupunki
Kaija Rönni
kaija.ronni(ät)ikaalinen.fi
palvelupäällikkö
Ikaalisten kaupunki, Ravitsemis- ja siivouspalvelut

Karita Saarinen
karita.saarinen(ät)ikaalinen.fi
siivoustyönohjaaja
Ikaalisten kaupunki, Ravitsemis- ja siivouspalvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Teemat