3.12.2018
Porin kaupunki, Yhteistoiminnallisesti muodostettu työryhmä, Pori

Hyvän yhteistoiminnan käsikirja

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Porin kaupungissa yhteistoiminnan toteuttaminen on perustunut kuntien yhteistoimintalain voimaantullessa tehtyyn ohjeistukseen yhteistoiminnasta.

Yhteistoiminta on koettu etäiseksi ja tämän vuoksi myös todelliset vaikutusmahdollisuudet puutteellisiksi. Yhteistoiminta on nähty pienen piirin käsissä olevaksi käyttämättömäksi voimavaraksi.

Kesällä 2017 voimaan astuneen organisaatiouudistuksen ja siihen liittyvän johtamisjärjestelmän käyttöönoton valmisteluprosessi nosti myös esille tarpeen yhteistoimintarakenteiden kartoittamiseen ja kehittämiseen. Arjessa tuntuva muutos nähtiin haasteeksi työhyvinvoinnille ja yhteistoiminnan toteuttamiselle.

Porin kaupunki oli lähtenyt mukaan Kunteko –hankkeeseen ja yhteistoiminnallisesti perustetun KunTeko -työryhmän yksimielinen päätös kehittämisteoksi oli Hyvän yhteistoiminnan käsikirjan laatiminen.

Hyvän yhteistoiminnan käsikirjan ydinajatus on, että pyrimme vuorovaikutteisesti ja vastuullisesti toimimalla yhteiseen hyvään näin vaikuttaen myös työelämän laatuun ja tuloksellisuuteen. Edellä mainitun edellytyksenä on hyvinvoiva työyhteisö, jota tavoittelemme työyhteisötaitojen käytön mahdollistavalla johtamisella. Työhyvinvointi tehdään yhdessä ja sen lähtökohtana on työn sujuminen.

Ratkaisu
Käsikirjan valmistelutyö toteutettiin HR-yksikkövetoisesti KunTeko -työryhmän työskentelynä. Valmistelun eteneminen perustui yhteistoiminnan eri osapuolten aktiiviseen kuulemiseen. Luonnosta käsiteltiin säännöllisesti HR-yksikön ja pääluottamusmiesten tapaamisissa sekä kaupunkitason yhteistyötoimikunnassa. Sitä esiteltiin kaupunkitason johtoryhmälle ja toimialojen päälliköille. Käynnissä olleen johdon valmennuskokonaisuuden yhden koko päivän teemana oli yhteistoiminta.

Kaupunginhallitus hyväksyi hyvän yhteistoiminnan käsikirjan käyttöön otettavaksi 4.6.2018.

Käsikirja on rakennettu kaikilla tasoilla toteutuvan vuorovaikutuksen varaan. Sen ydin on luottamus. Käsikirja määrittelee Porin kaupungin kolmitasoisen yhteistoiminnan rakenteen korostaen vuosikellon käyttöä tukemassa yhdenmukaisen yhteistoiminnan suunnitelmallisuutta ja toteutumisen seurantaa. Se sisältää myös konkreettisia ohjeita niin edustuksellisessa yhteistoiminnassa kuin välittömässä yhteistoiminnassa työ-paikkatasolla käsiteltävistä asioista.

Tulokset
Käsikirjan mukaisen yhteistoiminnan käynnistyminen on varmistettu yhteistyötoimikunnille, esimiehille ja koko henkilöstölle järjestettynä koulutuksena sekä runsaalla viestinnällä. Tuki jatkuu HR-yksikön osallistumisena yhteistyötoimikuntien työskentelyyn.

Seurantavastuu edustuksellisen yhteistoiminnan toteutumisesta toimialoilla on kaupunkitason yhteistyötoimikunnalla, jolle toimialueiden yhteistyötoimikunnat raportoivat oman toimintansa vaikuttavuuden seurannan toimintavuoden päättyessä.

Tärkeä osa onnistuneen yhteistoiminnan vaikuttavuudesta on henkilöstön kokemus työhyvinvoinnista, jota seurataan säännöllisesti osana työhyvinvoinnin strategista johtamista.

Yhteistoiminnan toteutumisen seuranta on osa henkilöstöraportointia.





Yhteyshenkilöt

Ulla Roininen
etunimi.sukunimi(ät)pori.fi
Työhyvinvointipäällikkö
Porin kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta