15.10.2022
Limingan kunta, sivistys- ja hyvinvointipalvelut, Liminka

HaLi-hybridiharrastus

Valmis

Tarve ja tavoitteet
HaLi-Harrastava Liminka harrastusryhmäläisiltä oli tullut toive osallistumisesta harrastukseen etänä. Toimintaa järjestettiin syyslukukausi koulukohtaisina ryhminä. Pohdimme erilaisia vaihtoehtoja, joka mahdollistaisi kaikkien harrastusryhmäläisten osallistumisen ryhmän toimintaan tasavertaisesti. Kyseessä oli harrastus, joka käsitteli pelaamista, pelisuunnittelua ja koodaamista. Tavoitteena oli lisätä harrastusten saavutettavuutta huomioimalla nuorten toiveiden lisäksi esimerkiksi tuen tarpeet, laitteistot ja koulukuljetukseen osallistuvien oppilaiden osallistuminen.
Ratkaisu
Ratkaisuna innovoimme harrastusmuodoksi hybridiharrastuksen. Ryhmän ohjaus toteutettiin etätoteutuksena. Ryhmään oli mahdollista osallistua yhteisöllisesti yhdellä kouluistamme. Luokkatilassa oli valvoja. Osa osallistui harrastusryhmän toimintaan kotoa omilla laitteistoilla. Lisäksi harrastusryhmällä oli käytössä chat, johon kaikki osallistujat kirjautuivat heti mukaan. Kommunikointi tapahtui chatin lisäksi kameroiden ja yhteisten videopuheluiden kautta.
Tulokset
Ratkaisu mahdollisti erilaiset vuorovaikutuksen muodot. Lisäksi kahdesta ryhmästä muodostettiin yksi ryhmä, joka mahdollisti kahden koulun oppilaiden vuorovaikutuksen lisääntymisen. Kehittämisteolla huomioitiin nuorten toiveita sen toteuttamisesta ja kokeiltiin ideaa rohkeasti.

Yhteyshenkilöt

Linda Jaakkola
linda.jaakkola(ät)liminka.fi
suunnittelija, HaLi-koordinaattori
Limingan kunta, sivistyspalvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta