21.8.2020
Varkauden kaupunki, Varkaus

Etätyöohjeistusta videolla

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Etätyön tekeminen Varkauden kaupungilla alkoi vauhdilla kuten kaikkialla Suomessa ja siihen tarvittiin infoa. Pelkät normaalit sepustukset, toimintaohjeet eivät yksistään kuulostaneet hyviltä. Videon tekeminen yhdessä nuorisotoimen kanssa tuotti yhdessätekemisen iloa.
Ratkaisu
Tein käsikirjoituksen etätyövideosta, sovin esittäjät ja kuvauspaikan sekä aikataulutuksen. Kerralla kuvattiin paljon, jota sitten yhdessä kuvaajan kanssa lyhennettiin ja muokattiin. Kustannukset olivat esittäjien, kuvaajan ja minun työajat.

Video on julkaistu youtubessa.
https://bit.ly/2Ynejnd
Tulokset
Video on julkaistu, mutta virallinen julkistaminen on esimieskahveilla yhdessä uusitun etätyösopimuspohjan kanssa. Video on innostanut miettimään muun muassa sitä, miten etätyötä tulee tehdä ja mitä lainsäädännöllisiä asioita siinä on. Vielä olisi kehitettävänä esimiesten johtaminen etätyössä.

Yhteyshenkilöt

Marjo Rautio
marjo.rautio(ät)varkaus.fi

Varkauden kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Teemat