29.9.2021
Limingan kunta, elinvoimapalvelut, Liminka

Buukatut palaverit yritystonttien myyntiin

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Kunta on panostanut yritystonttimarkkinointiin monella eri tavalla ja markkinointi on tuottanut myös tuloksia. Halusimme kuitenkin olla aktiivisempia, emmekä vain odotella puhelimen vieressä mahdollisia asiakkaiden tonttivarauksia, joten mietimme miten voisimme olla yhteyksissä asiakkaihin meidän puoleltamme.

Ajatus buukkauspalvelun käytöstä nousi ilmoille ja useampi keskusteluissa mukana ollut ei nähnyt tällaista palvelua mahdolliseksi kunnan käyttää. Mutta halusimme kuitenkin osoittaa, että myös yritystonttien myyntiin voisi buukkauspalvelu toimia.

Tavoitteeksi asetettiin, että löydetään toimija, joka voisi meitä asiassa auttaa ja ainakin parikymmentä palaveria.
Ratkaisu
Toteutettiin pieni tuotteistus kunnan tonttien myyntiin ja tarvittavan materiaalin kasaamiseksi. Kehittämisessä mukana elinkeinojohtaja, yritys- ja sijoittumisasiantuntija sekä mainostoimisto ja ulkopuolinen myyntikonsultti. Tämän jälkeen kartoitettiin buukkausfirmoja ja löydettiin sopiva toimija, joka tarjosi 30 palaverin pilotin alkuun tapaamisten sopimiseksi. Asiat tehtiin yhdessä ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa. Kokonaisbudjetti tuotteistamiseen, myyntimateriaalin tuotteistamiseen ja itse buukkauspilottiin n. 10 000 euroa.
Tulokset
Saimme täysin uuden tavan lähestyä potentiaalisia uusia asiakkaita! Sovituista palavereista jo käydyt palaverit ovat olleet relevantteja ja muutaman toimijan kanssa on jo sovittu tutustumismatka Liminkaan. Buukkauspalvelun kanssa on jo sovittu seuraavasta pompsista palavereja, joten yhteistyö palvelutoimittajan kanssa jatkuu. Hankkeessa ei syntynyt säästöjä, mutta sen avulla kunta saa uutta tuloa!

Yhteyshenkilöt

Teemu Haapala
teemu.haapala(ät)liminka.fi
Elinkeinojohtaja
Limingan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta