11.11.2015
Hämeenkyrön kunta, Perusturva, Sosiaalipsykiatriset palvelut, Hämeenkyrö

Asiakaslähtöinen työvuorosuunnittelu

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Mielenterveyskuntoutujien päivätoiminta muutti v. 2013 samaan pihapiiriin tehostetun palveluasumisyksikön kanssa. Asumisyksikön hoitopäivän hinta ei ollut kilpailykykyinen muihin palveluntuottajiin nähden. Asiakkaiden kuntoutuspolun järjestäminen ei ollut sujuvaa.

Tavoitteeksi otettiin mielenterveyskuntoutujien palvelukokonaisuuden kehittäminen ja järkeistäminen yhdessä henkilöstön kanssa.
Ratkaisu
Työntekijät otettiin mukaan oman työn kehittämiseen.
- Tekesin Liideri-hanke (v.2013-2015)
- Työnohjaus
- Palvelun tuotekehittämisen erikoisammattitutkinto (v.2015-)
- Osaava ja koulutettu henkilökunta, selkeät vastuualueet
- Työaikaliukuman käyttöönotto
Tulokset
Tehostetun palveluasumisen rinnalle kehitettiin kevyempi kuntouttavan palveluasumisen muoto. Päivätoimintaa on nyt tarjolla myös asumisyksikön asiakkaille. Emme puhu enää hoitajamitoituksesta vaan henkilökuntaresurssien kohdentamisesta toiminnan ja tarpeen mukaan.

Työ on suunnitelmallisempaa. On enemmän asiakasaikaa ja vähemmän toimistoaikaa. Olemme tehneet rohkeita työvuorokokeiluita (mm. välivuorot, yksintyöskentely, lisätty työntekijöitä arkeen kun on toimintaa ja vähennetty viikonlopuilta). Asiakkaiden omatoimisuutta ja vastuuta omasta kuntoutumisesta on lisätty. Myös yhteistyö yli palvelurajojen on sujuvampaa.

Kaikki tämä on syntynyt ilman lisämäärärahoja. Hoidamme nyt enemmän asiakkaita samoilla resursseilla. Tehostetun palveluasumisen hoitopäivän hinta on laskenut kahdessa vuodessa 14,5%. Tämän lisäksi säästöjä on syntynyt ostopalveluiden ja sairaanhoidon vähentymisenä.

Asiakas- ja työtyytyväisyys on lisääntynyt.

Yhteyshenkilöt

Tiina Pikkarainen
tiina.pikkarainen(ät)hameenkyro.fi
palvelupäällikkö
Hämeenkyrön kunta, Sosiaalipsykiatriset palvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta