16.2.2021
Sotkamon kunta, kaikki toimialat, Sotkamo

Arki-innovatiivisuudella yhdessä ohjautuvuutta Sotkamoon

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Kunnan strategiassa painotetaan innovatiivisen ja yhteistyötä tekevän kulttuurin rakentamista visioiden rohkeaa, jopa hullunrohkeaa ideoimista, arki-innovatiivista ja muutossietoista kokeilukulttuuria. Rakenteellisen uudistamisen lisäksi myös työskentelytavat vaativat uudistamista. Hankkeessa on tarkoitus tuottaa keinoja, menetelmiä ja työtapoja, joilla henkilöstöä haastetaan ja tuetaan uudistamaan omaa ja koko organisaation toimintaa. Hankkeen tavoitteena on yhdessä ohjautuvuuden ja muutosjoustavan kulttuurin aikaan saaminen.
Ratkaisu
Vuoden 2021 alussa startanneessa hankkeessa vahvistamme esihenkilöitä luomaan yhdessä ohjautuvuuden kulttuuria tiimeissään valmentavan johtajuuden avulla ja tätä kunnan johtoryhmä edistää vahvistuvalla vuorovaikutuksellaan ja viestintäkulttuurillaan. Koko henkilöstölle tehdyn alkukartoituksen kautta löydetään kehittämistoimenpiteet jokaiseen tiimiin. Näistä kehittämistoimenpiteistä me viestimme organisaatiossa mm. videoiden avulla. Siten vahvistamme myös yhteisöllisyyttä ja tsemppaamme kaikkia yhdessä kokeilemaan uutta ja kehittämään omaa arkityötämme.

Hankkeen aikana kuntaorganisaation ylin johto ja esihenkilöt saavat lisää valmiuksia johtajana kehittymiseen, oman hyvinvoinnin lisäämiseen, parempaan työkykyjohtamisen, johtamiskulttuurin kehittämiseen ja uudistavan kulttuurin mahdollistamiseen. Hankkeen avulla edistetään henkilöstön hyvinvointia ja sujuvampaa työntekemistä sekä vahvistamme henkilöstön avointa suhtautumista kunnan toiminnan muutokseen. Hankkeen aikana pyritään siihen, että kunnassa arki-innovatiivinen työskentely ja kokeilukulttuuri lisääntyvät kaikilla tasoilla ja se lisää kuntalaisten hyvinvointia ja elinvoimaisuutta. Hanke koskettaa koko henkilöstöä. Esihenkilöille ja johtoryhmälle sekä pilottiryhmälle, joka on innokas sprarraaja-kokoonpano hankkeessa, järjestetään työpajoja oman toiminnan kehittämiseksi ja valmentavan johtamisen sekä itseohjautuvuuden kehittämiseksi. Tulemme kehittämään koko työyhteisöämme rohkeammaksi ja avoimemmaksi.

Hankkeelle saatiin Kevan Työyhteisön kehittämisrahaa omarahoituksen tueksi. Hankkeen asiantuntijat ovat Valmennustriosta.
Tulokset
Tuloksista kerrotaan myöhemmin.
Liitteet

Yhteyshenkilöt

Merja Ojalammi
merja.ojalammi(ät)sotkamo.fi
sivistysjohtaja
Sotkamon kunta
Ojalammi Merja
merja.ojalammi(ät)sotkamo.fi
sivistysjohtaja
Sotkamon kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta