2.8.2019
Vantaan kaupunki, Vammaisten työvalmennus, Vantaa

Vammaisten työvalmennus: palkkatöitä vammaisille

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Vuonna 1994 Vantaan kaupungin kehitysvammahuollon toimintakeskuksissa heräsi ajatus avotyötoiminnan kehittämisestä. Esimerkkiä tähän otettiin Yhdysvalloissa kehitetystä tuetun työllistymisen mallista.
Vuonna 2014 päätettiin siirtää painopiste yritysyhteistyön kehittämiseen. Syntyi uusi toimintamalli, jota alettiin kutsua jalkautumiseksi. Tarkoituksena oli markkinoida palvelua suoraan työnantajille ja löytää asiakkaille työllistymismahdollisuuksia, koska perinteiset menetelmät ja työnhaunkanavat oli todettu asiakaskunnalle huonosti sopiviksi ja tehottomiksi.
Tammikuussa 2015 Vantaan kaupunki päätti panostaa entisestään vammaisten työllistämiseen. Käynnistettiin työllistymistä tukevat toiminnat -hanke. Idea sai alkunsa Vantaan vammaispoliittisen ohjelman linjauksesta, jossa yhtenä keihäänkärkenä oli "oikeus koulutukseen, työhön ja mielekkääseen arkeen”. Hankkeen tarkoituksena oli valmentaa vantaalaisia haastavassa työmarkkina-asemassa olevia asiakkaita työelämään.
Ratkaisu
Kaksi toimintakeskusten ohjaajaa lähti yhdessä kehittämään toimintaa sosiaalisuunnittelijan kanssa. Aluksi toiminta oli pienimuotoista ja tapahtui lähinnä toimintakeskusten työtoiminnan osana. Vuonna 1998 Vantaan kehitysvammahuollossa toteutettiin uudistus, jossa avotyötoimintaa haluttiin edistää yhden ohjaajan kokopäiväisellä työpanoksella. Tämän seurauksena ensimmäinen palkkasuhteinen työsopimus solmittiin elokuussa 1998. Toiminnan painotuksena tästä lähtien oli palkkasuhteisen työn löytyminen ja tulevina vuosina kehitysvammaisia työllistyi n. 3-8 per vuosi.

Vuonna 2003 Vantaan kaupungille tuli ensimmäiset neljä työvalmentajaa. Samalla työvalmennuksen asiakkaaksi tulivat kehitysvammaisten lisäksi kaikki muutkin vammaispalveluiden vammaryhmät. Vuoteen 2008 mennessä palvelun kautta oli työllistynyt 27 kehitysvammaista henkilöä ja vuonna 2011 jo 37 henkilöä.

Aikavälillä syyskuu 2014 - maaliskuu 2015 työvalmentajat toteuttivat lähinnä Vantaan alueella 150 jalkautumista, jonka seurauksena syntyi 11 uutta työsuhdetta työvalmennuksen asiakkaille.

Malminiityn asumis- ja toimintakeskus avattiin pilottikokeiluna ajalla 1.1.2015 – 31.6.2018. Lähtöajatuksena oli, että ostopalveluina aiemmin tuotetut tukipalvelut Malminiityssä siirtyivät tuotettavaksi vammaispalveluiden työvalmennuksen turvin siten, että ostopalveluihin käytetyt varat käytetään vammaisten henkilöiden palkkaamiseen KVTES:n mukaisiin työsuhteisiin.

Työtä tehtiin kahden työvalmentajan ja kahden ohjaajan toteuttaman työvalmennuksen avulla. Työmuoto todettiin hyväksi ja palvelu laajentui Simonkylän ja Myyrinkodin pesuloihin sekä elokuussa 2016 Korson vanhustenkeskuksen pesulaan. Vantaan kaupungin palkkalistoilla oli tuolloin tuottamassa tukipalveluita yhteensä 16 palkkasuhteista vammaista asiakasta. Syksyllä 2019 Myyrmäkeen on aukeamassa Suomen suurin vanhusten erityisasumisen yksikkö, jonne työvalmennustoiminnat alkavat tuottamaan pesulapalveluita. Toiminta siis laajenee entisestään.
Tulokset
Vuonna 2016 Vantaan kaupungin palveluksessa oli 7 työvalmentajaa ja 2 ohjaajaa sekä työllistyneitä kehitysvammaisia henkilöitä yhteensä 67.

Vantaan kaupunki on kokenut työvalmennukseen panostamisen merkityksen suureksi kuntalaisten yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen panostamisessa työelämään osallistumisen kautta. Toiminta on myös kustannustehokasta. Työsuhteet voivat olla vakituisia tai määräaikaisia, kokoaikaisia tai osa-aikaisia, ja työajat ja tehtävät on räätälöity kunkin asiakkaan yksilöllisten tarpeiden tai osaamisen mukaan. Asiakkaat ja yritykset saavat tukea työvalmentajilta tarpeen mukaan arjen erilaisiin haasteisiin: työhön perehtymiseen, työpaikan sosiaalisiin suhteisiin tai vaikkapa palkkatukea koskeviin kysymyksiin. Jonoa Vantaan kaupungin työvalmennukseen ei ole. Kaikki asiakkaat pyritään ottamaan palvelun piiriin heti hakemuksen saapuessa. Jokaisella asiakkaalla on nimetty työvalmentaja, johon ottaa tarvittaessa yhteyttä ja työvalmentaja tekee työpaikalle tukikäyntejä joko säännöllisesti tai tarpeen vaatiessa. Oleellinen osa työtä on luottamuksellisen suhteen luominen sekä yritykseen että asiakkaaseen, jotta voidaan avoimesti käydä läpi työhön liittyviä asioita.

Vuonna 2018 Vantaan kaupungin työvalmennus vakiintui kahteen palveluun: työvalmennustoimintoihin, jotka tuottavat tukipalveluita vanhusten erityisasumiselle sekä Työvalmennus Virtaamoon, jonka pääasiallinen tehtävä on yritysyhteistyössä ja sitä kautta asiakkaiden työllistymisen tukeminen avoimille työmarkkinoille. Työvalmennukseen on panostettu edelleen palkkaamalla vuosina 2018-2019 neljä uutta työvalmentajaa ja kaksi uutta ohjaajaa. Toimintaa kehitetään jatkuvasti ja syksyllä 2018- keväällä 2019 palveluvalikkoon on tullut ryhmämuotoinen työvalmennus, jonka tarkoituksena on toimia arviointi- ja ponnahdusalustana asiakkaiden matkalla kohti itsenäistä työelämää ja palkkasuhteista työtä. Lisäksi on kokeiltu työmuotoa, jossa yhden työvalmentajan työpanosta on käytetty puoli päivää viikossa yritysyhteistyöhön kontaktoimaan yrityksiä ja etsimään asiakkaille uusia työpaikkoja.

Vuonna 2018 asiakkaista 119 henkilöä solmi joko uuden työsuhteen tai jatkoi edellisessä määräaikaisessa tai toistaiseksi voimassaolevassa työsuhteessa. Näistä 22 asiakasta oli palkattuna Vantaan kaupungin omille palkkalistoille työvalmennustoimintojen tukipalveluihin.

Helsingin Sanomien artikkeli aiheesta: https://www.hs.fi/kaupunki/vantaa/art-2000006146730.html

Yhteyshenkilöt

Pirjo Sjölund
pirjo.sjolund(ät)vantaa.fi
Toimintayksikön esimies
Vantaan kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta