Tärkeissä töissä -blogi teksti sinisellä taustalla
#blogi - 22.06.2022

Ihmislähtöinen johtaminen muutoksen tukena

Uudet hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuodenvaiheessa. Muutos on suuri niin uuden organisaation kuin nykyisen kuntakentänkin näkökulmasta.  Kanta-Hämeessä toteutettiin Lähijohtaminen muutoksessa -valmennus asiakkaan tarpeiden mukaisesti kohdennettuna noin 350 sote-puolen lähijohtajalle. Muutosjohtamisen valmennuskokonaisuuden toteutti Tiina Heikka Oy.

Omat ja muiden toiminta- ja ajatusmallit 

Valmennuksen teemoina olivat mm. ihmislähtöinen johtaminen, muutoskyvykkyyden vahvistaminen, läsnäolo ja vuorovaikutus. Ihmislähtöisen johtamisotteen merkitys on muutostilanteessa suuri, koska muutoksiin sisältyy usein isoja tunteita peloista odotuksiin. Vaaditaan kykyä tunnistaa sekä omia että muiden toiminta- ja ajatusmalleja. On hyvä sallia tunteet, mutta ei kaikenlaista käyttäytymistä, jota tunteet nostavat pintaan.  

Johtajan oma itsetuntemus

Ihmislähtöinen johtaminen on palvelevaa ja mahdollistavaa. Ihmislähtöisessä johtamisessa ajatellaan, että johtamistyötä tehdään ihmiseltä ihmiselle. Tällöin johtajan oma itsetuntemus korostuu. Itsetuntemus on polku motivoivaan johtamiseen. Mitä aktiivisemmin itse reflektoit omaa toimintaasi ja osaat kehittää itseäsi, sitä helpommaksi muuttuu myös muiden ymmärtäminen ja motivoiminen.  

Ihmislähtöinen johtaminen on ymmärtävää, mutta myös vastuuttavaa. Jokaisella on vastuu omasta toiminnastaan ja siitä, että omalla toiminnallaan edesauttaa yhteisiä tavoitteita. Ihmislähtöisyys ei siis tarkoita, että jokainen voi tehdä mitä haluaa tai millä tavoin tahansa.  

Motivaatio työhön

Olennaista on löytää työn merkityksellisyys sekä se arvo, jota luo. Mitä paremmin työ vastaa meidän omaa arvomaailmaamme, sitä helpompaa on löytää työhön motivaatiota. Kun motivaatio on hukassa, on hyvä lähteä pohtimaan sitä, missä tässä olisi minulle se merkityksellinen tulokulma. Ihmislähtöinen johtaja osaa myös toimia tässä peilinä ja kannustajana.

Johtajuuspolku 

Oman johtajuuspolun ymmärtäminen luo armollisuutta itseään kohtaan. Kun tiedät missä kohdassa omaa johtajuuspolkuasi olet, osaat myös arvioida omaa toimintaasi paremmin. Johtajan ei tarvitse osata kaikkea. Ihmislähtöinen johtaminen on jatkuvaa kehittymistä, se on utelias tutkimusmatka itseen ja ihmisyyteen.  

Muutosvalmius

Myönteiseen muutosvalmiuteen kuuluu myös muutosvastarinnan hyväksyminen. Muutosvastarinta on kuin vinkki salapoliisille: tutki tuota asiaa, siellä on jotakin todella tärkeää tuolle ihmiselle, joka kokee noin voimakasta vastustusta.  

Tuntuu siltä, että aika monella ihmisellä on tällä hetkellä hukassa kyky olla läsnä ja keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Johtaminen vaatii kykyä rauhoittaa ja rauhoittua. Yhtenä osa-alueena valmennuksessa käytettiin draamaa havainnollistamaan muutosvastarinnan sekä vuorovaikutuksen tapoja. On tärkeää nähdä omin silmin, miltä esimerkiksi kuuntelemattomuus tai sisäinen negatiivisuus näyttää, jotta voi tunnistaa nämä elementit omassa toiminnassaan. Stereotyypeille on myös hauska nauraa, kun voi samalla nauraa myös itselleen. Salliva nauru keventää tunnelmaa, sitouttaa ja auttaa luomaan keskusteluyhteyttä.

Tiina Heikka, organisaatioshamaani ja kuntamentori  
Tiina Heikka Oy 
 

<   takaisin